torstai 19. lokakuuta 2017

Ponnari silmillä

Ei, tämä ei ole uusi "pidän tällein rennosti ponnarista kiinni"- poseerausmaneeri! Olin unohtanut, miten varsinkin syksyllä, kylmällä viimalla, on vaikeaa poseerata hiusten kanssa, sillä auttamattomasti hiukset on suussa ja silmillä koko ajan! Poseeraamisen vaikeus myös yllätti, sillä eihän mua ole kuvattu pitkään aikaan edes tänne blogiin. Instagramissa kuvaaminen keskittyy lähinnä lärvin kuvaamiseen, joten ou mai, miten hankalaa kuvattavana oleminen oli. Muutenkin kesällä ostamani kameran kanssa meillä ei vielä synkkaa ihan niin hyvin, kuin pitäisi, joten siksikin kuvaaminen vie vähän enemmän aikaa. Ehkäpä nyt tässä syksyn edetessä tänne vihdoinkin saataisiin enemmän niitä asukuvia ja oppisin käyttämään tuota kameraa.

Tällä viikolla on hengailtu syysloman merkeissä ja hengailua tulee olemaan vielä tiedossa hetki ennen alan vaihtoa. Oon tällä viikolla nauttinu pitkistä yöunista, visioinut uusia meikkejä, etsinyt mekkoa ensi kesän häihin ( en toki ole ajoissa), miettinyt joululahjoja, stressannut (vähän), vienyt kirpparille kamoja ja nauttinut yksinkertaisesti myös siitä, ettei ole mitään tekemistä.Oon myös valmistautunut ens lauantain Halloween-juhliin ja etsinyt idiksiä toteuttaa hahmoni kuollut look! Kannattapi seurata mua Instagramissa, johon päivittelen tätä blogia enemmän uusia meikkejä ja meikkauksia, vinkkejä ja muutakin pieniä palasia tästä mun elämästä. Mua vähän pelottaa, sillä mua on alkanut houkuttelemaan ajatus tehdä postausten sijasta videoita. Toisaalta mä en näe itseäni vloggaajana vaan nimenomaan kuvat ja teksti on mun juttu.. Toisaalta, voisihan tehdä välillä vähän juttua myös videon muodossa, eihän ne sulje toisiaan ulos.

Nyt alan kirjoittelemaan muutaman postauksen valmiiksi!
Pysykää kuulolla täällä tahi Instagramissa (sivulla palkki)






Lähetä kommentti