tiistai 2. toukokuuta 2017

Kun mikään ei riitä

On ihan uskomatonta, että kello on melkein kahdeksan ja ulkona paistaa aurinko. Tänä aamuna heräsin viideltä siihen, että oli ihan hirmuisen valoisaa: jospa nyt se kevät olisi kunnolla rantautunut tänne! Kevät, aurinko ja tavallaan taas pieni uusi alku on tervetullut ainakin tänne.Osa teistä seurailikin mun vaihderikasta viime viikkoa Instagramissa..

Toissa viikonloppuna mun kurkkuun alkoi sattumaan ja viikonloppuna tulikin kunnon flunssa. Maanantaina sain antibiootit ja kortisonin, koska mun keuhkot rohisi ihan hirveällä soundilla. Ääni lähti ja olo paheni viikkoa kohti. Torstaina leposykkeen ollessa 140  ja hengittämisen ollessa hieman vaikeaa, päätin mennä sairaalaan. Huomattiin, että happisaturaation mukaan mulla onkin jo happivaje ja röörit niin tukossa, että edes sairaalan avaavat ei hirmuisesti auttaneet. Niinpä jäin osastolle ja pääsin lauantai-iltana pois. Nyt onkin käytössä kunnon teholääkkeet astmaan ja pitäisi ottaa superrauhallisesti. Eilen kävin pienellä kävelyllä Antin kanssa ja otti kyllä yllättävän koville. Nyt pitäisi aktivoida itseensä taas pikkuhiljaa. Todellakin pikkuhiljaa, sillä toipuminen voi kuulema kestää jonkin aikaa. Mua harmittaa ihan älyttömästi, että jouduttiin perumaan nyt tulevan perjantain keikka muunmuassa tän takia. Mun on vaan hoettava, että terveys ensin ja astman ja näiden asioiden kanssa ei oo leikkimistä.

Kuitenkin sairastelun ja kaiken tämänkin kevään kiireen keskellä mua on alkanut rassaamaan itsessäni se, että koen koko ajan hirveän pahaa mieltä siitä, jos en pysty suorittamaan jotakin asiaa täydellisesti ja se, että stressaan ihan hirveästi mukavistakin asioita.  Mulla on paha mieli siitä, etten oo kerennyt nähdä kavereita, mulla on paha mieli siitä, että kandista ei tullut kovin hyvä, vaikka ajatuksena olikin vain saada se läpi. Mulla on paha mieli siitä, että oon sairastellu. Stressaan siitä, että mua pyydettiin pitämään valmistujan puhe meidän valmistujaistilaisuudessa, mua stressaa koko kesä ja tulevat kuviot. Vaikka mä järjellä ajateltuna tiedän, etten stressaamalla niitä asioita paranna ja tiedän, että esimerkiksi ensi viikolla helpottaa jo kummasti. En mä oo aina ollut tällänen, joten miks nyt?


Kyse ei ole siitä, että muut laittaisi ja kasaisi paineita mun niskaan. Kyllä se olen mä, joka itseäni tylytän tai vaadin itseltäni ihan liikoja. Ehkä se on se, että kokee kelpaavansa itselleen silloin, kun on verenmaku suussa painanut menemään ja hoitanut asioita. Ehkäpä mun alkukesän haasteena onkin oppia relaamaan oikeissa paikoissa ja antamaan itselleni vähän armoa..

Onko täällä muita stressaajia ja itsellensä armottomia tyyppejä?
 

4 kommenttia :

  1. Täällä yksi ressipylly! Alotan huomenna kesätyöt paikassa jossa olin juuri 3kk harjoittelussa ja vaikka harjoittelusta on vaan 2viikkoa aikaa ja tykkään kyseisestä paikasta oon silti stressannu aikasin heräämistä ja että miten saan mahutettua ruuanlaitot yms päiviin... Tästä syystä en oo kolmeen yöhön nukkunut kunnolla vaan nähnyt mitä ihmeellisempiä painajaisia ja heräillyt vähän väliä. Nuokin stressiä tuovat jutut on niin turhia, mutta silti vie yöunet :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ennen töitä se 30min välein heräily että "enhän oo myöhässä!". Toivottavasti työt alkoi hyvin ja stressikin on jo laantunut!:) <3

      Poista
  2. Vitsi miten kurja tauti :( Toivottavasti voimasi palaisivat pian!

    Vuosien varrella olen aina kuvitellut, että stressaan vähemmän tai otan rauhallisemmin. Noh vuosien kokemuksella on myös tullu todettua, että mitä vielä; aina painetaan täysillä lomaan saakka ja silloin sitten koko aika meneekin nollatessa. Haalin aina liikaa tekemistä itselleni ja lopulta tulee tilanne, kun on pakko höllätä ja stopata ettei tule totaalista burnouttia.. Toivottavasti sitä oppisi jossakin vaiheessa ottamaan rennommin ja lopettamaan turha stressaaminen :D

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voimat palasi kyllä ennalleen ja taas tätä terveenä oloa osaa arvostaa enemmän! :) Ja sun toiminta kuulostaa hyvin samalle, kun mun oma. :D Ehkäpä sitä joskus osais olla ottamatta liikaa vastuuta ja töitä. :D

      Poista