keskiviikko 8. helmikuuta 2017

26 - vuoden vanhempi ja viisaampi?

Tänään mä täytin 26 vuotta. Ihan uskomatonta, sillä vastahan mää olin 19-vuotias ja muuttanut Jyväskylään! Jännittävää ja toisaalta kauhistuttavaa, miten nopeasti aika menee ja miten ihmisenäkin sitä muuttuu. Aloin tänään pohtimaan asioita, jotka on muuttunut mussa ja mun elämässä vaikka vain viimeisen parin vuoden aikana ja kyllä sitä huomaa, että onhan sitä tietyllä tapaa jo tullut, jos ei nyt vanhaksi, niin ainakin vanhemmaksi.Päätinkin laatia teille pienen listan asioista, joista huomaa oman ikääntymisen!

1. Henkinen morkkis siitä, jos nukut pitempään, kuin 11. Pahinta on, jos nukut viikonloppuna tätä myöhempään.

2. Pakkasella ulos lähtiessä laitetaan jalkaan toppahousut ja päähän pipo. Ah nuoruusvuosien jenkkiksien jäädyttämistä ja tennareillahan sitä mentiin kesät talvet.

3. Biologinen kello tikittää

4. Kun fuksit tulevat kysymään, miksi en käy opiskelijabileissä. Ja kun tajuat, että viimeksi olet ollut opiskelijapippaloissa vappuna. Eikä edes harmita.

5. Laitat rahan mieluummin ruokaan, kuin alkoholiin.

6. Mielessä pyörii oman asunnon hankinta, lasten hankkiminen, häät ja kandityö ennemmin kuin kyseisen viikon poikkarit tai pippalot.

7. Kun pääset sinne baarin ilakoitsemaan, alkaa silmät tummua yhdeltä. Jos haluaa oikein repäistä, voi pilkkiä baarissa kahteen saakka...

8... Ja kun bailaamisen väsymyksestä kestää toipua kaksi päivää.

9. Tyyli muuttuu, kuten "Liian vanha nahkatakkiin"-postauksessa puhuinkin.

10. Kun huomaat sanovasi "silloin kun minä olin nuori/lapsi".. Tai kun käytät lauseessa sanaa "nykynuoriso".

11. Syöt yhden ranskalaisen ja reidet leviää samantien kolme senttiä. Hyvästi nuoruuden aineenvaihdunta!

12. Paras tapa viettää lauantai-iltaa on kotona Antin kanssa katsellen leffoja.

13. Alat saamaan epämääräisiä vaivoja. Esimerkiksi sohvalla nukkumisen jälkeen lihasjumi on taattu.

Tässäpä muutamia juttuja, mitä tuli mieleen! 
Nyt aion hyvillä mielin löllöillä loppupäivän. Kuulin huhua et mun viedään illalla ulos syömään myös! Sain myös synttärilahjaksi kolmen päivän Provinssilipun sekä ihanilta yliopistotyttölöiltä herkkuja, kakkua ja kahvia! Pus pus!


12 kommenttia :

  1. Ihana postaus! Oot super kaunis ja tuo tukka voiettä ♥!
    Jään lukemaan lisääkin :). Ja paljon onnea!

    http://tarunmaailmassa.blogspot.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon! <3 Ja tervetuloa lukijaksi!:)

      Poista
  2. vähänkö hauska postaus :) Mullakin on tänään synttärit :D Paljon onnea sulle!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva postaus! Samaistun suurimpaan osaan, vaikka olen sua viisi vuotta nuorempi :--D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa jännän tutuilta oireilta... :')

    VastaaPoista
  5. Niin paljon samaistuttavia asioita :) Ihana postaus ja onnea vanhenemisen (ja viisastumisen!) johdosta :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea! Täytyy sanoa, että jos tulisit vaikka kadulla vastaan, en ikinä arvaisi, että olet 26. Mun veikkaus olis parin kympin lähistöllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D Eilen kyllä multa linjassa kysyttiin, tuleeko mulle aikuisten vai lasten lippu.:D

      Poista