Sivut

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vastoinkäymisistä ja elämästä



Elämässä tulee väistämättä vastaan vastoinkäymisiä. Vastoinkäymiset ja niiden laatu vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Joskus elämän suurin vastoinkäyminen on aamulla liian vahva kahvi tai huono arvosana koulutyöstä. Toisessa hetkessä suurin vastoinkäyminen onkin läheisen sairastuminen, oma sairastuminen tai jopa läheisen menettäminen. Hassua, miten asiat voi muuttua lyhyessäkin ajassa täysin.

Oon välillä miettinyt sitä, miten epäreilua elämä välillä on juuri vastoinkäymisten osalta. Miksi joillekin annetaan paljon enemmän painolastia ja vastoinkäymisiä? Missä ne vastoinkäymiset ja ihmisen jaksaminen oikeasti mitataan ja missä päätetään, mikä määrä kellekin kuuluu? Onko niin, että vahvimmille ihmisille tulee eniten huolia ja elämän taisteluita? Ja kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdalle, miten siitä selvitään? Pitäisikö siitä oppia jotakin? Onko se karma, joka kettuilee vai jokin suurempi voima, joka testaa tahtoa elämään ja omiin toiveisiin?

Viimeisen puolentoista vuoden aikana musta on tuntunut, että kaikki elämän isot vastoinkäymiset on kasaantuneet mun ympärille. On menetetty läheisiä, oma jaksaminen on ollut täysin nollassa, on oltu sairaslomilla.. On  onneksi tapahtunut paljon ihanaa ja hyvääkin. Oon tavannut Antin ja oon niin onnellinen kaikesta onnesta, ilosta ja ihmisistä, joita olen Antin kautta saanut elämääni. Mulla on vierellä ihminen, joka on jakamassa elämän vastoinkäymisiä - meidän vastoinkäymisiä. Se on korvaamattoman tärkeää.

Vaikka viimeinen puolitoista vuotta on ollutkin rankka, oon oppinut ihan mielettömästi itsestäni sinä aikana. Oon oppinut, että avun pyytäminen ei ole häpeä. Oon oppinut myös sen, että aina ei tarvitse yksin jaksaa. Oon oppinut, miten mielettömän tärkeää on puhua asioista ja kuinka tärkeää läheisyys ja toisen kosketus on. Oon oppinut myös sen, kuinka jääräpäinen mä oikeasti olen. En oo luovuttanut enkä aio vastaisuudessakaan luovuttaa, jos haluan jotain.

Vastoinkäymiset kasvattaa ihmisiä, vaikka niiden kautta tapahtuva kasvaminen onkin erittäin kasvukipuista aikaa. Oon miettinyt, elänkö mä nyt jotain uusiomurrosikää ja pitää vaan kestää se kausi aivan kuten teininäkin? Olipa mikä kausi tahansa, mä niin toivon, että ensi vuosi kohtelisi mua ja meitä hieman paremmin. Että ei tarvitsisi menetettää enää yhtään ketään, millään tavalla. Ettei tarvitsisi taistella ja painia elämän isojen kysymysten ja asioiden kanssa. Ja vaikka täytyisinkin, onneksi tiedän, että mulla on maailman parhain tukiverkosto ympärillä, maailman ihanin mies joka tukee peruskallion lailla ja jonka saan aviomiehekseni elokuussa. Vaikka välillä on vaikea nähdä myrskypilvissä kultareunus, niin mä aion sen nähdä nyt ja jatkossa.

Vastoinkäymisten aikaan on myös hyvä muistaa Muumipapan lause:

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." 

Mä aion vielä nähdä mun oman auringonnousun.








5 kommenttia:

  1. Upea teksi täynnä tunnetta, elämän kimurantteja sattumia ja mahtavaa pohdintaa vastoinkäymisistä. Voimia ja jaksamista erityisesti myrskyisinä päivinä!

    VastaaPoista
  2. Upea teksti! Kirjoitit täyttä asiaa<3 Ps. Ihanat kuvat :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tykkään sun blogista ihan super paljon, ja varsinki sun kirjotustyyli iskee muhun jotenki tosi vahvasti!

    Siksi mä haluaisinkin haastaa sut No Fear - haasteeseen, jonka löydät alla olevasta linkistä. Ois ihan mahtavaa, jos saataisiin yhdessä vietyä tärkeää asiaa eteenpäin <3

    http://iinaemiliasd.blogspot.fi/2016/10/no-fear-haaste.html

    VastaaPoista