maanantai 17. lokakuuta 2016

Paljon voi tapahtua vuodessa

Iso kiitos kaikille, jotka olette heittäneet arvontaan postaustoiveita ja kommentteja! Paljon tuli pyyntöjä kirjoittaa häistä ja kaikki, joita häähommelit kiinnostaa, voipi suunnata Aamuruskon häät-blogiin, sillä siellä minä kirjoittelen enemmän hääasioista. Nyt tulisikin ensimmäinen toivepostaus: minun ja Antin tarina.

En tiedä, olenko täällä, lifestyleblogissa tai ylipäänsä missään hääfoorumilla kertonut, että ollaan oltu Antin kanssa yhdessä kohta vasta vuoden verran. Virallinen vuosipäivä on 31.10. Tutustuttiin syyskuussa 2015. Olin käytännössä eronnut loppukeväästä, mutta asuimme entiseni kanssa vielä kesän saman katon alla ja roikuttiin kai molemmat aika löysässä hirressä, sillä ei haluttu puhua asiasta edes meidän kavereille, ennenkuin lopullinen ero olisi selvä. Heinäkuussa päätettiin, että tämä on tässä. Etsittiin yhdessä kummallekin uudet asunnot, jaettiin tavarat. Vaikka ero olikin silloin elämäni hirvein asia, oli se jollain tavalla todella helpottava. Oltiin jo pitkään aistittu, että halutaan kuitenkin elämältä täysin eri asioita ja ei voida jatkaa yhdessä sen toivossa, että toinen muuttaisi mielensä esimerkiksi lasten suhteen. Vaikka ero ottikin koville, otti se koville sen takia, että mä koin menettäneeni parhaan ystävän ja lähinnä se luottamus tulevaan, kaikki ne suunnitelmat meni pois ja uusiksi. Onneksi entiseni on pysynyt elämässäni yhtenä elämäni tärkeimpänä ihmisenä, ystävänä, muusikkona ja musiikin kautta työkaverina. Ja mikä parasta, hän ja Antti tulevat toimeen erittäin hyvin. Monet on ihmetelleet sitä, että esimerkiksi tämä kyseinen entiseni on tulossa meidän häihin vieraaksi. Me ei kuitenkaan nähdä tätä outona tilanteena.

Noh, tuli siis syksy 2015, jolloin oli monta myllerrystä menossa juuri eron ja muuton kanssa. Piti löytää oma itsensä ja oppia asumaan taas yksin. Yliopiston opinnot painoivat vähän päälle ja rakas mummoni kuoli. Muutokset söi omaa jaksamista ja mentiinkin siihen pisteeseen, että se jaksamisen taso oli täysi nolla. Tein tutorhommia syksyn ja vietiin eräänä iltana fuksit Bar Passioniin. Kivan olonen tyyppi tuli juttelemaan mulle vähän jotain ja sanoi menevänsä Freetimeen. Ok, noh, minä menin ESCapeen. Vähän ajan päästä tämä kiva tyyppi alkoi seuraamaan mua Instagramissa ja minä seurasin takaisin. Tinderissä tämän saman tyypin, jonka nimi oli ilmeisesti Antti, kanssa tuli match ja alettiin jutella. Tässä tyypissä oli jotain kiehtovaa ja kivaa, vaikka kovasti yritin vakuutella itselleni muuta. Olihan ero ja sen tuoma pelko sekä luottamuspula vielä aika vahvasti läsnä. Ensin tämä tyyppi tapasi mun siskot ja aloin yöpyä sen luona. Sitten jostain tulikin se päivä, kun Antti tapasi mun vanhemmat. Aloin olla vapaa-ajankin Antin ja Antin kämppiksen luona. Aloin pikkuhiljaa luopua luottamuspulasta ja peloista, huomasin, että tää tyyppi ei nyt oo ihan niinkuin kaikki muut. Lokakuussa, 31.10. mä sitten taisin ilmaista, että haluaisin tän olevan ihan virallisesti nyt sitten sellainen seurustelujuttu.

Jouluun meneessä asuin käytännössä Antin ja Antin kämppiksen kanssa. Helmikuussa päätettiin alkaa etsimään yhteistä asuntoa ja maaliskuun alussa muutettiin yhteen. Heinäkuussa Antti kosi, mentiin kihloihin ja elokuussa 2017 luvassa olisi siis häät. Melkoisen nopeaa toimintaa ja jonkun mielestä voisi olla vähän liiankin nopeaa toimintaa. Minä ja me ei nähdä kuitenkaan asiaa niin.

Sen enempää erittelemättä, meidän ensimmäinen vuosi ei ole ollut todellakaan helppo. Meille ja meidän ympärillä on tapahtunut isoja asioita ja isoja menetyksiä on tullut koettua. Silti en vaihtais pois päivääkään meidän päivistä. Vaikka kuinka on satanut kakkaa niskaan, on mulla ollut vieressä maailman paras mies. Hyvinä aikoina muistaa sen, miksi toisen kanssa haluaa olla ja miksi toista rakastaa. Huonoina aikoina tuon huomaa vieläkin herkemmin. Mä luulen, että ollaan tässä vuodessa käyty läpi sellaisia asioita ja kahlattu sellaisia soita, joita moni monta vuotta yhessä ollut pariskunta ei välttämättä ole läpi käynyt. Vastoinkäymiset on kasvattaneet ja liittäneet meitä yhteen, tehneet meistä vieläkin eheämmän tiimin. Toki olisi ollut toinen vaihtoehto, vastoinkäymisten myötä ihmiset myös voi erkaantua. Meille ei onneksi käynyt näin. Nyt ollaan molemmat vaan entistä kiitollisempia jokaisesta päivästä, jonka toisen kanssa saa viettää.

Nopea eteneminen ei ole tuntunut meille nopealta vaan luonnolliselta toiminnalta. Tuntuu, että oltaisiin oltu yhessä paljon kauemmin. Kumpikin meistä on kahlannut parisuhdeviidakoissa ja erojen myötä molemmat on oppineet tietämään, mitä suhteelta haluaa ja millaisen ihmisen kanssa haluaa loppuelämänsä jakaa. Toki yhteiset arvot ja tavoitteet ei pelkästään riitä, vaan pitäähän sen toisen ihmisen kolahtaa. Saada perhoset lentelemään vatsassa. Kiitos Tinderin, minä löysin oman mieheni.
Kun kolahtaa, sitten kolahtaa. Ja onpa sitä joskus nopeampaakin toimintaa nähty. Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat seurustella monta vuotta ennen kihloja ja häitä. Eikä siinäkään ole mitään pahaa tietenkään. Oonhan mäkin ollut aikaisemmin monta vuotta parisuhteessa ennen kihloja eikä ne yhteiset vuodet sitten kuitenkaan tuonut sitä onnellista loppua. Ajattelen tällä hetkellä niin, että onneksi elämä on mennyt niin kuin on, sillä enhän mä muuten olisi tavannut Anttia. Ollaan monta kertaa ihmeteltykin sitä, että ollaan kuusi vuotta asuttu samassa kaupungissa, ennen meidän tapaamista meidän asuntojen välillä on ollut väliä 300 metriä, meillä on ollut samoja kavereita ja vieläpä sama kantabaari, eikä silti olla kertaakaan aikaisemmin tavattu. Ehkäpä kohtalo on venannut oikeaa hetkeä?


Onko täällä muita nopeita etenijöitä?

10 kommenttia :

  1. <3
    Mä kyllä olin jotenkin luullu että liikuitte jo aiemmin samoissa porukoissa, et se rakkaus siitä pikkuhiljaa sit vaan kasvoi, mutta ei näemmä :) Hurjasti onnea teille jatkossa ja häävalmistelujen kanssa tsemppiä :)
    MaSu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanainen <3 :) Lauloit muuten hirmuisen nätisti (niinkuin aina) lauantaina Helmessä.

      Poista
  2. Täällä on myös nopea etenijä. Mä seurustelin mieheni kanssa vain kolme kuukautta ennen kuin muutettiin yhteen ja kihlauduttiin yhdeksän kuukauden tuntemisen jälkeen. Vielä häitä ei olla suunnittelemassa, kun ajankohta ei ole otollinen, mutta eiköhän niitäkin saada valssata parin vuoden sisään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja onnea teille! <3 Oon kyllä sitä mieltä, että pitää edetä sillai ku itestä tuntuu hyvältä. :) Ja suosittelen kovasti häiden suunnittelua, on aika kivaa hommaa ;)

      Poista
  3. Pakko kommentoida nyt kun mun omat vanhemmat aikoinaan tapasivat maaliskuussa ja menivät naimisiin saman vuoden heinäkuussa. Siinä ei turhia aikailtu, eikä ollut syytäkään kun se oikea osui kohdalle. Yhteisiä vuosia heillä on nyt takana jo hyvä liuta eikä loppua näy. Ei aina kaikkien tarvitse venailla ikuisuutta, jokainen kulkee omia teitään ja hyvä niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä!:) Kiitos ihanasta tarinasta ja kommentista <3

      Poista
  4. Wautsi! Mikä onni että eksyin blogiisi. Kaunis tarina ja kaunis blogi sinulla! Olet taitava kirjoittamaan ja ottamaan valokuvia! <3

    http://saaralindb.blogspot.se/

    VastaaPoista
  5. "Mä luulen, että ollaan tässä vuodessa käyty läpi sellaisia asioita ja kahlattu sellaisia soita, joita moni monta vuotta yhessä ollut pariskunta ei välttämättä ole läpi käynyt." Todella, todella ärsyttävää yleistämistä, kuvitellaan että juuri siinä omassa ns. vasta alkaneessa parisuhteessa ollaan koettu satatuhatta asiaa enemmän kuin muut parit, ollaan niin syvällisiä ja uniikkeja lumihiutaleita juuri oman parisuhteen kanssa että! Hohhoh.. Yleensä tätä kuuleekin juuri vähän aikaa seurustelleiden suusta tavallaan oikeutuksena tehdä jotain merkittävää esimerkiksi juuri sitoutumisen nimissä. Jos todella ajattelisit niin kuin kirjoitat, ei sinun tarvitsisi mainita asiaa täällä lainkaan. Tarkoitukseni ei ole loukata, mutta tuo on ajatuksena aivan naurettava. En tiedä mitä olette käyneet läpi yhdessä, se ei minua kiinnosta, mutta myöskään sinä et tiedä mitä muut "vanhemmat parit" käyvät läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on taas vähän hassua yleistää, että vain vähän aikaa olleet parit ajattelevat näin.:) Toki mielipiteensä kullakin!

      En koe, että meidän vastoinkäymiset on "oikeuttaneet" meidät sitoutumaan toisiimme, sillä luultavasti ilman niitäkin tässä pisteessä olisimme. On totta, etten tiedä, mitä vanhemmat parit käyvät läpi, mutta luulen, että jokseenkin joidenkin vanhempien parien kanssa ollaan aika samoilla vesillä. Tuolla on myös tuo sana "välttämättä" kuitenkin välissä. :)

      Voidaan myöskin ajatella, että puhun tässä omasta parisuhteestani ja siitä, mitä minä siitä ajattelen. Miksi jättäisin sanomatta täällä, mitä ajattelen, kun blogia vähän omien ajatusten purkamisen takia kirjoitan?:)

      Poista
  6. Hihii, täällä myös yksi nopeasti edennyt! Seurustelu alkoi tammikuussa, kihlat tasan 3 kk päästä ja naimisiin syyskuussa! Että kyllä meitä "hätäisiä" on :) En usko että hitaasta etenemisestä olisi mitään tullut meidän tilanteessa, kun tiedettiin, että meidän juttu toimii ja tulee varmasti aina toimimaan. Tietysti kaikilla on omat vaikeutensa, mutta niistä selvitään kyllä!

    Täytyypä laittaa teidän hääblogikin seurantaan ;D

    VastaaPoista