Sivut

maanantai 24. lokakuuta 2016

Arvonta on päättynyt!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja kiitos mahtavista postausideoista! Tällä kertaa arvonnan voitti Sanna-Mari!

Laitan kohta voittajalle sähköpostia.
Kiitos vielä kaikille!

 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Inspiraatiota hyvinvointiin

Mulle oma tyyli, vaatekokonaisuuksien miettiminen ja vaikkapa meikkaaminen on ollut aina tapa rentoutua ja saada itselleni hyvä olo. Vaikka enhän mä jaksa meikata esimerkiksi yliopistolle tai harjoitteluun, on se silti mulle rakas asia. Ja koska en jaksa meikata, on arkena mun tyyli ja omanlaiset vaatteet olleet aina myöskin tosi rakas ja tärkeä asia siinä, että voin hyvin. Mä oon laiminlyönyt viime aikoina oman tyylini ja ylipäätänsä itsestäni huolen pitämisen. On ollut muita asioita mielessä ja energiaa ei ole löytynyt siihen, että panostaisi omaan itseensä. Ajattelin jo aikasemmin, että nyt pitää tarttua itseäni niskasta kiinni ja panostaa itseeni niin meikin, tyylin kuin hyvinvoinninkin kannalta.

Viime viikolla meidän arki muuttui, kun Antti sai yllättäen loppuvuodeksi töitä toiselta paikkakunnalta ja nyt viimein oli käytävä toimeen oman hyvinvoinnin hyväksi. Tällä hetkellä arkiviikkoina yksin oleminen ei oo mitään suurinta herkkua, joten tää projekti tarjoaa ainakin ajanvietettä sille ajalle, mikä jää yliopiston opinnoista jäljelle. Meillä alkaa nyt keskiviikkona syventävä harjoittelu, joten jaksamisenkin takia on tärkeää, että voi hyvin ja tekee myös niitä asioita, joista tykkää. Nyt kokosinkin itselleni pienet kollaasit siitä, mikä inspiroi mua tänä syksynä meikin, tyylin kuin elämänkin osalta!



Oon aivan rakastunut taas vähän vahvempiin meikkeihin ja esimerkiksi huulilakkoihin ja mattahuulipuniin. Isot, lämpimät neuleet on myös nyt aika kova juttu! Rakastan vähän boheemia tyyliä ja on ihanaa tehdä myös sen tyylisiä meikkejä. Haluan myös aloittaa aktiivisesti urheilun, sillä muutama kilo olisi pudotettavana. 

Onko täällä muita, joilla syksy tuo mukanaan
omaan hyvinvointiin keskittyvän pienen projektin?

 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Paljon voi tapahtua vuodessa

Iso kiitos kaikille, jotka olette heittäneet arvontaan postaustoiveita ja kommentteja! Paljon tuli pyyntöjä kirjoittaa häistä ja kaikki, joita häähommelit kiinnostaa, voipi suunnata Aamuruskon häät-blogiin, sillä siellä minä kirjoittelen enemmän hääasioista. Nyt tulisikin ensimmäinen toivepostaus: minun ja Antin tarina.

En tiedä, olenko täällä, lifestyleblogissa tai ylipäänsä missään hääfoorumilla kertonut, että ollaan oltu Antin kanssa yhdessä kohta vasta vuoden verran. Virallinen vuosipäivä on 31.10. Tutustuttiin syyskuussa 2015. Olin käytännössä eronnut loppukeväästä, mutta asuimme entiseni kanssa vielä kesän saman katon alla ja roikuttiin kai molemmat aika löysässä hirressä, sillä ei haluttu puhua asiasta edes meidän kavereille, ennenkuin lopullinen ero olisi selvä. Heinäkuussa päätettiin, että tämä on tässä. Etsittiin yhdessä kummallekin uudet asunnot, jaettiin tavarat. Vaikka ero olikin silloin elämäni hirvein asia, oli se jollain tavalla todella helpottava. Oltiin jo pitkään aistittu, että halutaan kuitenkin elämältä täysin eri asioita ja ei voida jatkaa yhdessä sen toivossa, että toinen muuttaisi mielensä esimerkiksi lasten suhteen. Vaikka ero ottikin koville, otti se koville sen takia, että mä koin menettäneeni parhaan ystävän ja lähinnä se luottamus tulevaan, kaikki ne suunnitelmat meni pois ja uusiksi. Onneksi entiseni on pysynyt elämässäni yhtenä elämäni tärkeimpänä ihmisenä, ystävänä, muusikkona ja musiikin kautta työkaverina. Ja mikä parasta, hän ja Antti tulevat toimeen erittäin hyvin. Monet on ihmetelleet sitä, että esimerkiksi tämä kyseinen entiseni on tulossa meidän häihin vieraaksi. Me ei kuitenkaan nähdä tätä outona tilanteena.

Noh, tuli siis syksy 2015, jolloin oli monta myllerrystä menossa juuri eron ja muuton kanssa. Piti löytää oma itsensä ja oppia asumaan taas yksin. Yliopiston opinnot painoivat vähän päälle ja rakas mummoni kuoli. Muutokset söi omaa jaksamista ja mentiinkin siihen pisteeseen, että se jaksamisen taso oli täysi nolla. Tein tutorhommia syksyn ja vietiin eräänä iltana fuksit Bar Passioniin. Kivan olonen tyyppi tuli juttelemaan mulle vähän jotain ja sanoi menevänsä Freetimeen. Ok, noh, minä menin ESCapeen. Vähän ajan päästä tämä kiva tyyppi alkoi seuraamaan mua Instagramissa ja minä seurasin takaisin. Tinderissä tämän saman tyypin, jonka nimi oli ilmeisesti Antti, kanssa tuli match ja alettiin jutella. Tässä tyypissä oli jotain kiehtovaa ja kivaa, vaikka kovasti yritin vakuutella itselleni muuta. Olihan ero ja sen tuoma pelko sekä luottamuspula vielä aika vahvasti läsnä. Ensin tämä tyyppi tapasi mun siskot ja aloin yöpyä sen luona. Sitten jostain tulikin se päivä, kun Antti tapasi mun vanhemmat. Aloin olla vapaa-ajankin Antin ja Antin kämppiksen luona. Aloin pikkuhiljaa luopua luottamuspulasta ja peloista, huomasin, että tää tyyppi ei nyt oo ihan niinkuin kaikki muut. Lokakuussa, 31.10. mä sitten taisin ilmaista, että haluaisin tän olevan ihan virallisesti nyt sitten sellainen seurustelujuttu.

Jouluun meneessä asuin käytännössä Antin ja Antin kämppiksen kanssa. Helmikuussa päätettiin alkaa etsimään yhteistä asuntoa ja maaliskuun alussa muutettiin yhteen. Heinäkuussa Antti kosi, mentiin kihloihin ja elokuussa 2017 luvassa olisi siis häät. Melkoisen nopeaa toimintaa ja jonkun mielestä voisi olla vähän liiankin nopeaa toimintaa. Minä ja me ei nähdä kuitenkaan asiaa niin.

Sen enempää erittelemättä, meidän ensimmäinen vuosi ei ole ollut todellakaan helppo. Meille ja meidän ympärillä on tapahtunut isoja asioita ja isoja menetyksiä on tullut koettua. Silti en vaihtais pois päivääkään meidän päivistä. Vaikka kuinka on satanut kakkaa niskaan, on mulla ollut vieressä maailman paras mies. Hyvinä aikoina muistaa sen, miksi toisen kanssa haluaa olla ja miksi toista rakastaa. Huonoina aikoina tuon huomaa vieläkin herkemmin. Mä luulen, että ollaan tässä vuodessa käyty läpi sellaisia asioita ja kahlattu sellaisia soita, joita moni monta vuotta yhessä ollut pariskunta ei välttämättä ole läpi käynyt. Vastoinkäymiset on kasvattaneet ja liittäneet meitä yhteen, tehneet meistä vieläkin eheämmän tiimin. Toki olisi ollut toinen vaihtoehto, vastoinkäymisten myötä ihmiset myös voi erkaantua. Meille ei onneksi käynyt näin. Nyt ollaan molemmat vaan entistä kiitollisempia jokaisesta päivästä, jonka toisen kanssa saa viettää.

Nopea eteneminen ei ole tuntunut meille nopealta vaan luonnolliselta toiminnalta. Tuntuu, että oltaisiin oltu yhessä paljon kauemmin. Kumpikin meistä on kahlannut parisuhdeviidakoissa ja erojen myötä molemmat on oppineet tietämään, mitä suhteelta haluaa ja millaisen ihmisen kanssa haluaa loppuelämänsä jakaa. Toki yhteiset arvot ja tavoitteet ei pelkästään riitä, vaan pitäähän sen toisen ihmisen kolahtaa. Saada perhoset lentelemään vatsassa. Kiitos Tinderin, minä löysin oman mieheni.
Kun kolahtaa, sitten kolahtaa. Ja onpa sitä joskus nopeampaakin toimintaa nähty. Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat seurustella monta vuotta ennen kihloja ja häitä. Eikä siinäkään ole mitään pahaa tietenkään. Oonhan mäkin ollut aikaisemmin monta vuotta parisuhteessa ennen kihloja eikä ne yhteiset vuodet sitten kuitenkaan tuonut sitä onnellista loppua. Ajattelen tällä hetkellä niin, että onneksi elämä on mennyt niin kuin on, sillä enhän mä muuten olisi tavannut Anttia. Ollaan monta kertaa ihmeteltykin sitä, että ollaan kuusi vuotta asuttu samassa kaupungissa, ennen meidän tapaamista meidän asuntojen välillä on ollut väliä 300 metriä, meillä on ollut samoja kavereita ja vieläpä sama kantabaari, eikä silti olla kertaakaan aikaisemmin tavattu. Ehkäpä kohtalo on venannut oikeaa hetkeä?


Onko täällä muita nopeita etenijöitä?

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Blogisynttärit - arvonta!

Hei ihanaiset lukijani! Tajusin vähän aika sitten, että tämä rakas blogini on täyttänyt kolme vuotta. Kolme ihanaa ja kamalaa vuotta, joka on sisältänyt paljon kuvia, kokemuksia, koodaamista ja kirjoittamista. Kolme erittäin opettavaista ja antoisaa vuotta. En mä osaisi enää olla ilman tätä ihanaa blogia, onhan tämän kirjoittaminen terapeuttista ja mukavaa. Nyt synttäreiden kunniaksi järjestän teille ihanille pienen arvonnan! 

Arvonnan sponsoroi aivan ihana koruliike Romeo & Julia ! Korujen lisäksi kaupasta saa myös ihania reppuja, lompakkoja sekä asusteita. Arvontaan voit osallistua näin: kommentoi kommenttiboksiin, mistä asiasta haluaisit minun tekevän postauksen. Jätä myös nimimerkki sekä toimiva sähköpostiosoite kommenttiisi. (Mainitse kommentissa jos et halua sähköpostia julkaistavan, niin en julkaise sitä kommentteihin.) Kommentti on arpalipukkeesi ja jokainen saa käyttöönsä yhden arvan. Lahjakortin arvo on 25€.  Arvontaan osallistuminen ei edellytä blogin lukijaksi liittymistä. Voit osallistua arvontaan ensi sunnuntaihin saakka.

Arpaonnea kaikille ja kiitos ihanille lukijoille tästä kolmesta vuodesta!  

 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vastoinkäymisistä ja elämästä



Elämässä tulee väistämättä vastaan vastoinkäymisiä. Vastoinkäymiset ja niiden laatu vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Joskus elämän suurin vastoinkäyminen on aamulla liian vahva kahvi tai huono arvosana koulutyöstä. Toisessa hetkessä suurin vastoinkäyminen onkin läheisen sairastuminen, oma sairastuminen tai jopa läheisen menettäminen. Hassua, miten asiat voi muuttua lyhyessäkin ajassa täysin.

Oon välillä miettinyt sitä, miten epäreilua elämä välillä on juuri vastoinkäymisten osalta. Miksi joillekin annetaan paljon enemmän painolastia ja vastoinkäymisiä? Missä ne vastoinkäymiset ja ihmisen jaksaminen oikeasti mitataan ja missä päätetään, mikä määrä kellekin kuuluu? Onko niin, että vahvimmille ihmisille tulee eniten huolia ja elämän taisteluita? Ja kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdalle, miten siitä selvitään? Pitäisikö siitä oppia jotakin? Onko se karma, joka kettuilee vai jokin suurempi voima, joka testaa tahtoa elämään ja omiin toiveisiin?

Viimeisen puolentoista vuoden aikana musta on tuntunut, että kaikki elämän isot vastoinkäymiset on kasaantuneet mun ympärille. On menetetty läheisiä, oma jaksaminen on ollut täysin nollassa, on oltu sairaslomilla.. On  onneksi tapahtunut paljon ihanaa ja hyvääkin. Oon tavannut Antin ja oon niin onnellinen kaikesta onnesta, ilosta ja ihmisistä, joita olen Antin kautta saanut elämääni. Mulla on vierellä ihminen, joka on jakamassa elämän vastoinkäymisiä - meidän vastoinkäymisiä. Se on korvaamattoman tärkeää.

Vaikka viimeinen puolitoista vuotta on ollutkin rankka, oon oppinut ihan mielettömästi itsestäni sinä aikana. Oon oppinut, että avun pyytäminen ei ole häpeä. Oon oppinut myös sen, että aina ei tarvitse yksin jaksaa. Oon oppinut, miten mielettömän tärkeää on puhua asioista ja kuinka tärkeää läheisyys ja toisen kosketus on. Oon oppinut myös sen, kuinka jääräpäinen mä oikeasti olen. En oo luovuttanut enkä aio vastaisuudessakaan luovuttaa, jos haluan jotain.

Vastoinkäymiset kasvattaa ihmisiä, vaikka niiden kautta tapahtuva kasvaminen onkin erittäin kasvukipuista aikaa. Oon miettinyt, elänkö mä nyt jotain uusiomurrosikää ja pitää vaan kestää se kausi aivan kuten teininäkin? Olipa mikä kausi tahansa, mä niin toivon, että ensi vuosi kohtelisi mua ja meitä hieman paremmin. Että ei tarvitsisi menetettää enää yhtään ketään, millään tavalla. Ettei tarvitsisi taistella ja painia elämän isojen kysymysten ja asioiden kanssa. Ja vaikka täytyisinkin, onneksi tiedän, että mulla on maailman parhain tukiverkosto ympärillä, maailman ihanin mies joka tukee peruskallion lailla ja jonka saan aviomiehekseni elokuussa. Vaikka välillä on vaikea nähdä myrskypilvissä kultareunus, niin mä aion sen nähdä nyt ja jatkossa.

Vastoinkäymisten aikaan on myös hyvä muistaa Muumipapan lause:

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." 

Mä aion vielä nähdä mun oman auringonnousun.