Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2016

Selvitymislista syysvihaajille

Oon huomannut, että todella monet ihmiset inhoaa syksyä. Voihan toki olla, että syksystä tulee mieleen vaan ne kamalat räntäkelit ja piiskaava tuuli ja tällöin syksystä voi olla vaikea nauttia edes ajatuksen tasolla. Itsehän rakastan syksyä edelleen, aina ja ikuisesti. Aluksi ajattelin tehdä listan siitä, miksi tykkään syksystä, mutta sitten mieleeni juolahtivat syysvihaajat. Päätin tehdä teille pienen selviytymislistan syksyyn, jotta syksystä tulisi edes vähän mieluisampi! Tässäpä siis lista siitä, kuinka selvitä syksystä hengissä ja kuinka syksystä voi nauttia edes vähäsen. The syksyn selviytymislista on täällä!

- Nauti kauniista syyskeleistä! Tankkaa mieleen syksyn värejä ja nauti kirpeistä syyspäivistä, jolloin aurinko vielä vähäsen paistaa. Jos aloittaa masistelun ja syksyn kiroamisen jo elokuun lopussa, voipi tulla pitkä syksy. 

-Edelliseen viitaten syysretket on ihan mainio juttu! Kesällä kaveriporukalla mennään rannalle, otetaan vähän evästä ja musiikit mukaan - mikä estää saman tekemisen syksyllä? Kunnolla vaatetta päälle ja kuumaa kaakaota termariin. 

-Jos muoti on sun juttu, ota kaikki irti syysmuodista ja syyspukeutumisesta. Mä itse rakastan juurikin kerrospukeutumista ja sitä, kun saa kaivella neuleet kaapista. Syksyn pukeutuminen on rentoa ja mukavaakin päällä. Lyömätön syysasu on pitkä neule legginsien kanssa. 

-Kuvaile luontoa, syksyn asuja ja syksyn tapahtumia. Kuvia on kiva katsoa myöhemmin!

-Jos tykkäät meikkailla, opettele uusi arkimeikki tai juhlameikki syksyn menoja varten. Itse ainakin tykkään käyttää vähän tummempaa meikkiä syksyisin iltariennoissa.

-Järjestä bileet. Jos syksyn arki ja koulupaineet ja stressi ottaa ylivallan, on aika järjestää bailut. Kaverit koolle ja bailaamaan! Pienet irtiotot arjesta tekee hyvää ja kavereiden seurahan on aina parasta. 

-Aikatauluta! Syksystä saattaa ensimmäisenä tulla mieleen myös kiire, sillä koulukiireet alkavat. Kiireen (ainakin suurimman) voi välttää hyvällä aikatauluttamisella. Näin jää aikaa myös itselle ja stressi vähenee. Näin syksystä tulee vähän mieluisampi!

-Fiilistele. Syksy on paras aika kaivella viltit sohvalle, laittaa kynttilöitä palamaan ja hyvä musa soimaan. Syksyn ehdottomat musafiilistelyt saa Austin Bashamista ja Coldplaysta. Paramore toimii hyvänä aamumusana!

-Uusi harrastus. Syksy on uusien alkujen aikaa, joten nyt on aika opetella kutomaan tai alkaa pelaamaan salibandyä. Tee sitä, mitä oot aina halunnut tehdä, mutta et oo saanut aikaiseksi.

-Syö hyvin. Hyvä ruoka, parempi mieli! Opettele kokkaamaan uusi ruokalaji tai tee syksyn omenoista hilloa tai vaikkapa kaurapaistos. Nami nami!

-Ota vitamiineja. Mieli pysyy virkeänä ja turhat syysflunssat tulee vältettyä.

-Tee esimerkiksi Pinterestissä syksyn inspiraatiotaulu! Kerää inspaavia kuvia, asuja, lauseita, runoja, ihan mitä vaan kivaa. Tulosta se ja laita sellaiselle paikalle, josta näät sen joka aamu kun heräät. Voipi tulla vähän parempi mieli. :)

-Ole luova. Maalaa, laita kynsiä, kokeile uusia kampauksia, aloita kitaransoitto, tee biisi, leivo. Rentoudu ja tee jotain luovaa! 

-Muista liikkua. Vaikka aikaa ei tuntuisi olevan millekään ylimääräiselle, muista liikkua edes pari kertaa viikossa. Kroppa ja mieli kiittää!

-Muista, että syksy ei kestä ikuisesti. Mieluummin nauttii syksystä, kun manailee sitä ja tekee asioista hankalia. Muista positiivisuus.

Onko täällä yhtään syysvihaajaa ja oliko listasta mitään apua?
 Ihania syyspäiviä!





6 kommenttia:

  1. Syksyssä on paljon hyvää - mutta myös huonoa. Vinkkilistaasi on hyvä palata silloi, kun tämä pimeä vuodenaika kiristää hermoja ja saa kaiken näyttämään ankealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Täytyy myöntää, että itsekin piti palata tähän listaan..

      Poista
  2. En vihaa syksyä, mutta vihaan sitä sadetta. Syksyllä voi hyvillä mielin ruveta kittaamaan teetä oikein urakalla kun patterit ei vielä kotona lämmitä vaan koko ajan on kylmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah tee todellakin! <3 Lopetin kahvin juomisen ja tee on ihana syksyinen uusi lemppari! Ja mä rakastan sadetta. :D

      Poista
  3. Itse rakastan syksyä, ehkä siksi tästäkin postauksesta tuli niin hyvä mieli! :D <3

    http://the-happiness-theory.blogspot.fi/

    VastaaPoista