Sivut

torstai 25. elokuuta 2016

Silk Fibre Lash kuituripsiväri + Silk Fibre Brown Enhancer kuitukulmaväri = kuitua ripsille ja kulmille!

Kaikki, jotka on lukeneet blogiani pidempään, tietävät, miten höpönä oon uusiin meikkeihin ja itse meikkaamiseen. Rakastan luoda erilaisia lookkeja erilaisiin tapahtumiin ja vaikkapa keikoille, ja haluan löytää hyviä uusia meikkituotteita.


Yksi ikuinen meikkaamisen ongelmakohtani on ollut ripset sekä kulmat. Ripseni ovat melko pitkät, joten luomiin ja kulmaluukun jää helposti ripsiväriä, kun vaikkapa hikoilee. Vahvoissa meikeissä ripset menevät usein pakkelimaisiksi ja siten hyvin epäimarteleviksi. Tämä on ongelma juurikin esimerkiksi keikoilla, joissa meikin pitäisi olla vahva ja ripsien näyttävät. Tekoripset tuntuvat liian raskailta ja saavat mut näyttämään väsyneeltä. Kulmat loppuvat ulkoreunalta kesken ja eivät ole hirveän tuuheat. Kulmia joutuu värittelemään paljon, ja usein väri hankautuu päivän aikana pois.
Niinpä olinkin melkoisen innoisani, kun LaNinasta otetiin muhun yhteyttä, ja kysyttiin, haluaisinko testata Silk Argan Fibre Lash Mascaraa ja Silk Fibre Enhancer kuitukulmaväriä!


Tuota ripsiväriä olin kuolannut jo pitemmän aikaa, lukenut siitä arvosteluja ja tuotekokeiluja, mutta kulmaväri olikin aivan uusi juttu mulle! Tottakai halusin testata näitä kumpaakin! Myös tietenkin ensi vuoden häitä silmällä pitäen!

Aloitetaan ripsiväristä. Kuten ripsivärin nimestä saattaa arvatakkin, sisältää se sertifioitua ja orgaanista arganöljyä. Kuten varmaan useimmat tietää, arganöljy on erittäin hellää ja hoitavaa ainetta, joten tässäkin tapauksessa se hoitaa ripsiä. Lisäksi tykkään hirmuisesti noista ripsivärien visuaalisesta ilmeestä. Ripsivärit myös saapuvat ihanassa kotelossa!

Vertailun vuoksi meikkasin toisen silmän Silk Fibre Lash kuituripsivärillä ja toisen silmän vedenkestävällä ripsarilla, jota käytin ennen.

Kuituripsiväriä käytetään seuraavasti:

1.Levitä ripsiväriä ripsiin normaalisti. Itse tein ekan kerroksen "aluskerrokseksi" jonka annoin kuivua hyvin. Tämän jälkeen aloin varsinaisen ripsien kuiduttamisen. Alla olevassa kuvassa siis lähtötilanne, kumpaakin ripsiväriä yksi kerros.


 2. Levitä ripsiväriä uudestaan ripsiin ja heti sen jälkeen ota kuituripsiväri ja levitä kuitua ripsiin tasaisesti. Kuvassa kuidun levitys.

 Tämän jälkeen levitä päälle ripsivärikerros ja tadaa, ripset on valmiit! Alhaalla kuva, kun tavallista ripsiväriä on kaksi kerrosta ja Silk Fibreä yksi kuidullinen kerros.




Tottakai kerroksia voi lisätä niin monta kuin haluaa, itsellä yleensä normi kerrosmäärä on kaksi, vaikka yhdelläkin kerroksella saa aikamoiset räpsyttimet aikaiseksi! Esimerkiksi ulkonurkan ja sisänurkan ripsistä huomaa ylläolevassa kuvassa jo selkeän eron pituudessa.

Alla kuvaa muutaman kerroksen jälkeen! Tavallisen ripsivärit ripset alkavat tässä vaiheessa jo suoristua, sillä ripsiväri painaa jo ripsiä suoriksi. Kuituripsiväri pitää ripsen muodon ja taivutuksen kuosissa.

 Tykkään tosi paljon tuon perusripsarin koostumuksesta, sillä se on tarpeeksi nestemäisen oloinen, eikä se revi kuituja ripsistä pois, niinkuin toisessa tuotteessa, jota olen kokeillut. Yllätyksenä tuli myös se, että kuitu on Silk Fibre Lashissä mustaa, joka luo luonnollisen lookin, kun kuitu ei paista läpi. Tämä takaa myös kevyemmän ja näyttävän lopputuloksen. Olen ennen kokeillut kuituripsiväriä, jossa kuitu oli valkoista. Ripsiväriä sai levittää aika monta kerrosta, jotta valkoinen kuitu peittyisi.

Joinain päivinä olen levittänyt vain Silk Fibren ripsiväriä, ilman kuitua. Jos pelkästään pelkkä ripsiväri tekee ripsistä kivan näyttävät, eikä tuhrujälkiä ripsarista tartu kulmaluulle. Itseasiassa tämä tuotehan on vedenkestävä ja pitkäkestoinen. Vedenkestävyys pääsikin testiin, kun lähdin Antin kanssa juoksulenkille vesisateeseen. Kotiin tullessa menin heti peilin eteen tarkastelemaan, kuinka ripsari on levinnyt, eikä se ollut levinnyt yhtään! Ei pienintäkään murua tai viivaa missään. Suosittelen siis!

Vedenkestävien ripsareiden kanssa peseminen on myös yleensä ollut melkoista hankaamista, mutta tämä lähtee ripsistä pieninä palasina hellävaraisesti lämpimällä vedellä. Tähän alle on vielä pakko laittaa puhelimen arkistoista muutama vertailukuva, kun silmät on kokonaan meikatut. Yleensä nimittäin lisään rajauksen ja luomiväriä niin, että silmät näyttäisivät isommilta ja ripset pidemmiltä.
Eron huomaa varsinkin siinä, että Silk Fibre kuvassa ei ole mitään muuta meikkiä, kun pelkästään ripsiväri.

Ja tosiaan ylemmässä kuvassa huomaa sen, että tavallinen ripsiväri ei jaksa kannatella ripsiä taivutettuina kauaa.



Sittenpä seuraavaksi kulmiin. Kulmat on olleet mulle ongelma tosiaan jo jonkin aikaa, sillä ne eivät ole tasaisesti tuuheat ja loppuu kesken. Välejä saa aina olla värittelemässä (olen käyttänyt luomivärejä ja kynää), mutta silti päivän aikana väri haihtuu pois. En ollu kuullukaan kuitukulmaväristä, ennenkun paketista sellaisen sain.


Kuitukulmaväristä luvataan seuraavaa:

"Fibre Brow Enhancer -kuitukulmavärillä luodaan nopeasti täydellisen täyteläiset ja luonnollisen näköiset kulmakarvat: kuitukulmavärillä saadaan helposti paksuutta ja pituutta kulmakarvoihin ja sillä on helppo täyttää puuttuvien kulmakarvojen paikat."

Mietin ensin, kuinkahan näistä nyt luonnollisen näköiset tulee, mutta kyllähän niistä tuli!

Kuitukulmavärin käyttö on nopeeta ja tosi helppoa. Avaa kulmaväri ja kopauta pari kertaa putkilon reunaan, niin ylimääräinen kuitu varisee pois. Itse olen ottanut kulmaväripensselin ja siihen levittimestä väriä.


Tällä olen piirtänyt kulmien ääriviivat. Tuolla paksummalla päällä (kuvassa) on sitten helppoa värittää kulmien paksummat osat. Käännä levitin kulmien ulkonurkkia tehdessä niin, että kapeampi pää värittää kulmaa. Kulmat voi toki kokonaan väritellä kapeammalla pensselillä, jos tuntuu, että paketin levittimellä tulee liikaa väriä. Aluksi itse käytin apuna pensseliä, mutta nyt taitojen harjaantuessa olen oppinut käyttämään paketin omaa levitintä.




Jos kuitua varisee poskipäille, saa ne siveltimellä helposti pois, eikä ruskeita rantuja jää pilaamaan meikkiä. Myös tämä läpäisi vesisadetestin. Tää on kyllä mun lemppari kulmatuote kautta aikojen! Näitä saa myös viidessä eri sävyssä, jotka löydät täältä (klick!). Mun käyttämä sävy on medium.

Tuotteita saa siis tilattua La Ninan verkkokaupasta, mutta Jyväskyläläisille on mahdollisuus käydä hakemassa tuotteet kaupasta! Jyväskylässä, Voionmaankadulla Salon Glow nimittäin myy kyseisiä tuotteita, ainoana Jyväskylän alueella! Joten kipinkapin hakemaan omat räpsyripset ja kulmat kaupasta!:)

Tässä vielä kulmat valmiina (näkyy myös ripsivärikuvissa).


Tulipa pitkät höpinät uusista tuotteista! 
Oon niin ihastunut ja rakastunut näihin ja kerrankin mulla on sellaiset kulmat,
joista tykkään! 
Onko teillä kokemuksia kyseisistä tuotteista?:) 


Toteutettu yhteistyössä La Nina-verkkokaupan kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti