Sivut

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

UFF ja uusi näyteikkuna

Kyllähän te kaikki jo tiedätte, kuinka mä rakastan kirppareita ja kaikkea siihen liittyvää. Olinkin aika innoissani, kun sain Jyväskylän UFF:alta viestin, jossa mua pyydettiin yhteistyöhön. Jyväskylän UFF muuttaa uuteen osoitteeseen lähemmäksi keskustaa ja uusi liike tarvitsi alkuun tietenkin uuden näyteikkunnan. Mua ja muutamaa muuta Jyväskyläläistä bloggaajaa pyydettiin siis kokoamaan kaksi asukokonaisuutta näyteikkunaan! Olin innoissani ja aivan pihalla. Enhän mä nyt ikinä ole somistanut yhtään mitään muuta kun itseäni.

Tänäänpä satuttiin UFF:alle yhtäaikaa sukunimikaiman, Juulian kanssa. Siinäpä kierreltiin sitten ympäri liikettä ja koottiin asukokonaisuudet. Juulialla ja mulla on onneksi sen verran eri tyylit, että riitaa vaatteista ja asusteista ei tullut! Noh, en usko, että muutenkaan olisi tullut mutta you know.. 


 Kolmisen tuntia vierähti aika nopeasti vaatteita valkkaillessa. Valikoimaa oli niin paljon ja kaikki löytämäni ihanuudet olisin kyllä voinut kotiuttaa. Käykääpä tsiigailemassa mun ja Juulian asukokonaisuuksia avajaisissa! Saattaapa sinne joku toinenkin bloggaaja käydä kokoamassa omat asunsa. 




Uusi UFF avaa ovensa 1.7. Avajaisviikolla on kuulema paljon hyviä tarjouksia, joten kipinkapin ostoksille siis vain! Ja uusi osoitehan oli siis Asemakatu 4. 

Minä suuntaan Provinssiin rokkailemaan viikonlopuksi!
Onko muita tulossa?


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tuunattu ranskalainen manikyyri

Mulla on kesäisin se ongelma, että haluaisin kesäisen keveät kynnet, mutta liika tyttömäisyys ei oo mun juttu ollenkaan. Jotain vähän rockahtavaa tai enintään popahtavaa kynsissä olisi kiva olla. Perinteinen ranskalainen manikyyri on mun mielestä tosi kaunis, mutta ei sovi mulle ainakaan normaaliarkeen. Näin netissä kuvan luonnollisen värisistä kynsistä, joissa kynnen päässä oli turkoosia. Aattelin testata ideaa omalla tavallani ja tässä systeemi, jolla kynnet tein.

Aluksi lakkasin kynnet H&M:n French Manicuren aluslakalla. Halusin kynsien pohjavärin olevan aika heleä ja luonnollinen, jotta jotain kesäisen kepeää näihin kynsiin tulisi.. Seuraavaksi levitin kynsiin melko paksulti Dermosilin kynsilakkaa. Sävy oli pullossa enemmän vaaleanpunainen, mutta kynsissä melko luonnollisen vaalea, josta tykkäsin itseasiassa enemmän.



Halusin kynsiin jotain rockahtavaa ja musta kynsilakka oli aika varma valinta. Tein mustat päät Wild Mildin Nail Art siveltimellä, jolla oli todella helppo maalata kynnen päät! Sivellin oli tarpeeksi ohut ja pitkä, ja lakka itsessään oli melko juoksevaa, joten päiden väritys sujui hyvin. Jos tuollaista sivellintä ei ole käytössä, voi teipistä leikata sapluunan kynnen päälle ja lakata normaalilla mustalla kynsilakalla päät mustiksi. Suosittelen tuota sivellintä, jos yhtään enemmän tykkää tehdä kynsiin koristeluja! 

Kynnet näytti tässä vaiheessa jo tosi kivoilta ja hyvällä tavalla rockahtavan eleganteilta. Mietin jopa hetken, että olisin jättänyt kynnet näin tähän vaiheeseen. Halusin itselleni kuitenkin myös hieman blingiä, joten levitin Lumenen Natural Code-sarjan hopeista kimallelakkaa vielä päälle.

Kimalletta ei tullut liikaa ja se oli hyvin hienojakoista, joten se ei vienyt huomiota mustista yksityiskohdista. Aluksi vähän mietin, että meneekö koko idea pieleen jos lisään kimalletta vielä, mutta onneksi näin ei käynyt. Nyt itseasiassa kimalteen ansiosta nuo mustat kärjet erottuvat ja "pomppaavat" vielä paremmin esiin. Itse tykkään kovasti näistä kynsistä ja ajattelin kyllä testailla tätä ideaa myös muilla alusväreillä ja kärkiväriäkin voisi muuttaa.

 Miten teillä muuten meni juhannus? Me oltiin yksi yö Antin kaverin mökillä ja oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa tuttuja! Kuten jo Instagramissa mua seuraavat huomasivatkin, aloin odottamaan ensi viikkoa koska Provinssi!! Mietin, että testaisin muutamaa erilaista festarimeikkiä tulevalla viikolla.. Haluaisitteko tutorialin vaikkapa videon muodossa noista meikeistä?

Pus pus!





.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kysy mitä vaan!

Tulipa pitkästä aikaa sellainen olo, että voisin tehdä teille videon. Nytpä saa siis kysyä mitä mieleen tulee (pidetäänhän silti kysymykset asiallisina) ja minä vastailen teille videon muodossa ensi viikolla!
Nyt vaan kysymyksiä tulemaan!




keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Miltä näyttää aito nainen?


Olen seurannut Megan Jayne Crabbea Instagramissa viime syksystä saakka ja törmäsin vähän aika sitten Iltalehdessä juttuun Meganin kuvasta ja tekstistä siitä, että ihmiset eivät enää tunnista, miltä aito nainen näyttää. Aloin miettimään taas jälleen kerran naisena olemiseen liittyviä ulkonäköpaineita. Varsinkin, kun huomasin ihmisten kommentoineen Meganin olevan ylipainoinen ja sairaan näköinen. Piti hengittää syvään ja laskea kymmeneen joidenkin kommenttien kohdalla.

Samaan aikaan, kun mediassa pyörii entistä laihempia malleja ja lehtien kansissa huudetaan vinkkejä kesän laihdutuskuureihin, hehkutetaan toista ääripäätä: isoja huulia, isoja rintoja, isoa peppua ja mielellään kaverina kapeaa vyötäröä. Tuntuu, että pitää olla laiha, mutta silti pitäisi olla iso oikeista paikoista. Täydellisen ja "aidon" naisen kuva on siis hyvinkin hataralla ja epärealistisella pohjalla. Tuntuu hassulta, että ihannoidaan ääripäitä, mutta tavallinen, hieman muodokas ja rehevä nainen on heti ylipainoinen, ällöttävä tai sairaan näköinen. Entäpä jos Meganin vyötärö olisi ollut kaksi kertaa pienempi muuhun vartaloon verrattuna? Olisiko sitten kyseessä ihana ja tavoiteltava vartalo?

 Mua hämmentää ja ärsyttää suuresti se, että naiseutta ja aitoa naiseutta kuvataan ulkonäön kautta. Jos aito nainen määritellään vaikkapa mediassa muodokkaana mutta laihana, niin poistaako se sen vaihtoehdon että  laiha, päärynävartaloinen, hieman ylipainoinen tai enemmänkin ylipainoinen nainen ei voi olla nainen? Mun mielestä naiseus ei ole kiinni ulkoisista asioita, kuten rintojen koosta, pepun ja vyötärön suhteesta. Naiseutta ei vähennä vatsamakkarat tai niiden puuttuminen, sillä naiseus tulee sisältä. Naiseus on asennetta ja rohkeutta olla juuri sellainen kun on. Niin persoonaltaan kuin ulkonäöltään. Itse en tiedä mitään naisellisempaa, kuin naispuolinen henkilö joka kantaa itsensä ylpeydellä, juuri sellaisena kuin on. Aivan sama, istuuko hän ulkoisesti tai sisäisesti median tai nykyisen kulttuurin muottiin aidosta naisesta.

Media ja sen muovaama naisihanne vaikuttaa varmasti suurimpaan osaan naisista, tiedostavatpa he sitä tai eivät. Toki vaikutteita ja inspiraatiota tulee mediasta ja sehän on täysin ok. Liiallisia paineita ja stressiä ei silti pidä ottaa tämän hetken naisvartalon ihanteesta. Jokainen on juuri sellainen kun on. Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, naiseus lähtee sisäisistä asioita, ei kropan mallista, ei rintojen tai pepun koosta.



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesä eikä mitään tekemistä

Paitsi, että tekemistä kyllä riittäisi! Tällä viikolla alkoi taas taideleirien suunnittelu ja ensi viikolla pyörähtää leirit käyntiin. Meillä on taas uusi porukka tekemässä leirejä ja oon tällä viikolla saanu ihan hirmuisesti ideoita, motivaatiota, tsemppiä ja inspiraatiota leireihin. Oon aina tykännyt kyseisistä leireistä ja työporukasta, mutta nyt tuo porukka tuntuu jo omalta kesäperheeltä.

Innon ja motivaation vastapainona arki on muuttunut kovasti, joka vie voimia jonkin verran. Oon yleisesti vähän sellanen, että vihaan muutoksia jos mun arki muuttuu hirmuisesti niiden myötä. Tietysti riippuu muutoksesta, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Erilaisia käytännön asioita elämän helpottamiseksi pitää järkkäillä ja hoitaa ja tietenkin Antin työkuviot sekoittaa vähän normaalia arkea enemmän. Anttihan on siis viikot muualla töissä ja nähdään viikonloppuisin. Onneks pelkään pimeää ja mielikuvitus laukkaa iltaisin melko kovaa, kun toinen ei oo turvana vieressä. Onneksi toisen pesismailat on kuitenkin turvana...

Vaikka kiirettä ja muutosta pitääkin, oon niin nauttinu näistä aurinkoisista keleistä! Eilenkin illalla, kun kävin viemässä roskia, oli ihan pakko jäädä meidän pihakeinuun hetkeksi istumaan. Ihana kesäilta ja kesän tuoksu ilmassa! Tuli jotenkin hyvin rentoutunut olo. Oon myös huomannut, että tykkään kauheasti tästä meidän talon ympäristöstä. Paljon puita ja vaikka vieressä onkin pubi, on tää piha tosi rauhallinen. Naapurin mummot oli ilmeisesti laittaneet pihakeinun viereen kukkiakin ja se tekee pihasta todella nätin!

Ostin tänään uuden hiusnaamion, hiusöljyn ja hoitoaineen ja aattelinkin tänään pitää hemmotteluillan. Hiuksille naamiot ja kynnetkin olis tarkoitus lakata jotenkin kesäisiksi. Jospa tänä iltana unikin tulis hyvissä ajoin ja olisin huomenna reippaana töissä!

Ihanaa kesäkuuta! Miten teidän viikko on lähteny käyntiin?