tiistai 1. joulukuuta 2015

I have only one wish




Päätettiin perheen kesken, että jokainen saa toivoa yhden isomman joululahjan, johon kaikki osallistuvat. Kauaa ei tarvinnut omaa lahjaa miettiä, sillä tatuointikuume on oireillut melko vahvasti tänä vuonna. Oon ottanut kaikki tatuoinnit aina elämän suurissa käännekohdissa, joten haluaisin tämän vuoden ikuistaa iholleni - niin huono ja hirveä kuin tämä vuosi on ollutkin. Toisaalta ihmisenä kasvamista on tänä vuonna tapahtunut todella paljon ja haluan koota uuteen tatuointiin oikeastaan koko elämäni.

Nyt onkin käynnissä tatskaajan metsästys, sillä yksityiskohtia tulee uudessa tulokkaassa olemaan ja haluan jäljen olevan täydellistä. Onneksi yksi potentiaalinen tatskaaja onkin löytynyt, tosin jonot taitavat olla aika pitkät tälle herralle.. Toisaalta, onpahan aikaa keväälläkin vielä keräillä rahaa kuvaa varten.

Tatuoinnin idea saa jäädä teille vielä kuitenkin salaisuudeksi. Ehkäpä jonkinlaisia luonnoskuvia tulen teille jossakin vaiheessa keväällä julkaisemaan!

Onko jollain muulla tatuointikuume tai lahjatoiveena vaikkapa tatskalahjakortti?

 



16 kommenttia :

  1. Jee, vähän kiva, että säkin teet kalenterin! :-) Innolla ootan sun postauksia! Tatuoinnit näyttää kyllä tosi kivalta aina, mut mä en ehkä uskaltais ottaa, kun pelkäisin et se sattuu, menee pilalle tai sit kyllästyn siihen :-D Mulla kun tää mieli aina muuttuu kaiken suhteen, niin varmaan kyllästyisin aivan liian nopeasti, jos tatuoinnin ottaisin.

    Nää tatuoinnit on kyllä tosi hienoja kaikki, hyvä maku sulla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tänään tiiätkö fiilistelin sun kalenteria myös!:) Itellä noita on jo sen verran, että tietää ettei se satu ja tatskaajaki on luotettava.:) Toisaalta toi kyllästyminen taitaa pelottaa kaikkia, pitää vaan tietää mitä haluaa ja miettiä homma loppuun!

      Kivaa joulufiilistelyä sulle!:)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että tykkäsit :-) Joo, mä en tiiä miks pelkään hirveästi kaikenlaista kipua, en lävistyksiäkään uskaltais lähteä ottamaan, kun korviksiakin jännitin niin kovin :-D Mutta se on hyvä, että on luotettava tatskaaja! :-)

      Samoin sulle! :-)

      Poista
  2. Mullakin on aivan tajuton tatuointikuume, mutta kyllästyn tosi äkkiä joten täs täytyy viel jonkusen aikaa oikeesti miettiä et mitä haluan iholleni! Viime vuonna ite sain lävistyslahjakortin ja sanotaanko näin et sen täydellisempää lahjaa ei ois voinu olla :)

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kyllä miettiä tarkoin varsinki jos on kyllästyvää tyyppiä!:) Tatskaa ei kannata kiirehtiä

      Poista
  3. On kyllä toivelistalla tatska, huhhuh on sitä tässä jo parisen vuotta himoittu ja jos jo ensi vuonna sen saisi aikaiseksi. Pelottaa, kun ensimmäinen ja suunnitteilla aika iso kuva - ja värillisenä totta kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oikeesti ees satu!:) Taukoja vaan pitää niin kyllä se siitä

      Poista
  4. Mulla on ainakin käynyt noien tatuointien kanssa niin etten oo kyllästynyt niihin vaan ennemminkin unohtanut ne :D löytyy myös teiniaikojen nolo kännimoka vielä aika näkyvältä paikalta, senkin muistan vaan kun joku sitä kommentoi. Peittoa on kyllä luvassa, mutta pitäisi päättää että mitä tehdään..
    Mutta on kyllä hyvännäkösiä ideakuvia sulla, tulee varmasti hieno tatuointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä noi tavallaan unohtaa, vaikka iteki nään käsien tatskat jokapäivä.:) Ei niihin enää vaan kiinnitä huomiota!

      Poista
  5. Krooninen tatuointikuume vaivaa täällä! Jos ois yhtä paljon rahaa kun uusia tatskaideoita niin hyvä tulis... :D

    VastaaPoista
  6. Tatskakuume on, mutta mietin edellisen kommaajan tavoin sitä, että kyllästyn O.o Toisaalta tota tatskaa oon pyöritellyt jo pidempään mielessä, joten ehkä mun pitää nyt miettiä se loppuun kaikkia yksityiskohtiaan myöten ja selvitellä hyvä tatskaaja :D
    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Itsekin etsin tatuoijaa joka osaisi toteuttaa mun idean sillä se tulee olemaan toodella yksityiskohtainen ja oon aika tarkka tyylistäkin. Turhauttaa kun tuntuu ettei meinaa löytyä ketään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli vähän sama ongelma! Onneks nyt löyty tatskaaja jonka kädenjälki miellyttää.:) Toivottavasti säkin löydät!:)

      Poista
  8. Jyväskylässä suosittelen Ottoa (Ott Lee Tattoo), ehdottomasti kaupungin paras ja monipuolisin tatskaaja, mistä kyllä kertoo pitkät, pitkät jonotkin. En menisi enää kenellekään muulle tatskaa ottamaan. :)

    VastaaPoista