maanantai 20. huhtikuuta 2015

Weekend @ Tampere

Voihan Tampere ja siskoviikonloppu! On niin paljon kerrottavaa, etten oikeen edes tiiä, mistä alottaisin! Ensimmäisenä totean kuitenkin sen, kuinka hyvää viikonloppu teki mulle. Tuntui, että parissa päivässä sain rentoutua saman verran, kun viikon lomalla. Koulujutut ja koko Jyväskylä on tökkiny jo jonkin aikaa, johtuen vaan tästä koulustressistä. Olikin suuri helpostus istahtaa perjantaina linja-autoon ja matkustaa Tampereelle.


Perjantaina saavuin siis Tampereelle ja suunnistin itseni Hipsu-siskon luo. Tai no,suunnistin itseni ensin  vajaan kilometrin harhaan, koska maps näytti reitin vähän oudosti. Olin tyytyväisenä käppäillyt puhelin kourassa siskon kämpän ohi. Hyvä minä! Onneksi ilma oli ihana ja aurinko paistoi! Tehtiin heti fetasalaattia ja lämppäreitä, haettiin kaupasta vähän juotavaa ja rentoiltiin. Sain katsoa rauhassa Frozen-leffan sillä aikaa, kun minulle tehtiin maailman ihanimmat etniskuvioiset kynnet! Frozen leffalle muuten pisteet siitä, että prinssi uljas ei pelastanutkaan neitoa hädästä.Feminismi, ah!
Katsottiin livestreamin kautta Steve'n'Seagullsin keikka, joka oli siis oikeasti kotipitäjällä!

Lauantai-aamuna istuin keittiönpöydän ääressä, kun minulle valmistettiin kananmuna/pekoni/smoothie/salaatti/kahvi- aamupala. Tollasen aamupalan kun joka aamu saisi nenän eteen! Laittauduttiin ja lähdettiin kymmenen aikoihin kaupungille. Karkki-sisko saapui Tampereelle vasta yhden aikaan, joten meillä oli hyvin aikaa tuhlattavana.




Kierreltiin kirppareita (oli ihana päästä uusille kirppisapajille!) ja löysinkin itselleni takin, kaulakorun ja laukun. Esittelen ne seuraavassa kirppispostauksessa sitten. Käytiin myös parissa häämekkoliikkeessä, koska olisin halunnut testata mekkoja. Mulla kun ei ole mitään hajua, minkä mallinen mekko mulle edes kävisi.. Kävikin niin, että poiketen Tamperelaisesta hyvästä asiakaspalvelusta, ei saatu kummassakaan liikkeessä jostain syystä palvelua. Ensimmäisessä liikkeessä tervehdittiin sentään, mutta toisessa ei edes sitä! Myyjä seisoo vieressä ja kun sanon, että haluaisin kokeilla mekkoa, hän katsoo minua päästä varpaisiin ja lähtee paikalta. Tiedänpä nyt, mistä en osta mekkoa.

Tämän jälkeen haahuiltiin kaupungilla käytiin ottamassa asukuvat, jotka esittelinkin edellisessä postauksessa. Yhden maissa Karkin saapuessa koko sisaruskatras oli siis koossa! Tästä jatkettiin matkaa Uhana Designin kevät/kesä-malliston lanseeraukseen Super Mukavaan!


Uhanassa saatiin hieman kuplivaa ja ihasteltiin uusia tuotteita!

Uhanasta jatkettiinkin viikonlopun odotetuinpaan juttuun, nimittäin kissakahvilaan! Jos jollekin ei ole vielä selvää, meidän perhe on todellakin kissaihmisiä! Oli siis ihanaa päästä käymään Kissakahvilassa. Varattiin pöytä valmiiksi ja oli ihan hyvä, että tajuttiin niin tehdä. Kissakahvilan työntekijän kanssa juteltua kävi ilmi, että viikonloppuisin kahvila on koko ajan melko täynnä. Kissojen takia kahvilaa ei voi buukata täpötäyteen, vaan kävijöitä pitää hieman porrastaa.




Ja olihan ne kissat aivan ihania! Tykkäsin myös kahvilan todella boheemista sisustuksesta ja työntekijöistä! Jokainen työntekijä tuntuu olevan tosi omistautunut työlleen ja pienille kisuille! Koska oltiin päätetty tehdä illalla ruokaa, otin itse Kissakahvin. Ja se oli nimensä veroinen, sillä siinä oli kissan kuva.

Oli ihana rapsutella kissoja ja leikittää niitä! Saatiinpa vielä kahvilasta viemisiä meidänkin kotikodin kissoille: kolme pussia herkkuraksuja!

Kissakahvilan jälkeen käytiin vielä kaupungilla pyörimässä. Nälkä alkoi kurnia vatsassa, joten mentiin Hipsulle ja tehtiin tacoja! Illaltahan minulla ei tietenkään ole kuvia, koska kamera unohtuu siinä vaiheessa, kun aletaan laittautumaan. Ehkäpä muutaman selfien Karkin blogin puolelta voi bongata tällä viikolla.. Laittauduttiin,höpöteltiin ja lähdettiin Tampereen yöelämään. Tosin,kovin myöhään ei siellä jaksettu olla! Mutta ajatus on tärkein ja oli kyllä kiva ilta.






Aamulla tehtiin tosi hyvä ja täyttävä brunssi, köllöteltiin ja lähdettiin käymään Koskikeskuksessa. Käytiin syömässä ja rentoiltiin. Haettiin myös simaa ja munkkeja, ah nam! (Kuin tää reissu nyt tuntu olevan kovin ruokapitoinen?)  Kierreltiin ja kuvailtiin, katsottiin Kumman kaa:ta ja puoli kahdeksalta bussini starttasi kohti Jyväskylää.




Illalla bussista nähdessäni Jyväskylän valot, tuli kotoisa fiilis. Mukava viinkoloppu oli tehnyt tehtävänsä, sillä Jyväskylä ei töki tällä hetkellä enää yhtään. Olen edelleen sitä mieltä, että siskot on maailman paras keksintö. 

Tämä viimeinen kuva tiivistää koko viikonlopun fiilikset ja tunnelmat: puhdasta rakkautta.


7 kommenttia :

  1. Kuulostaa kyllä ihan mahtavalta viikonlopulta! Tampere on todella ihana kaupunki, varsinki kesäisin. :--) oiii, miten ylisuloinen toi kisuli, kissat on niin ihania. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Tampere on kyllä sellanen kesäkaupunki!!:) Noi kisut oli niin <3

      Poista
  2. Aivan ihana toi ekan kuvan seinä! Mistä päin tuollainen löytyy? :-) Mä myös käväisin viime viikolla Tampereella, ja oisin kovasti tahtonut tuonne kissakahvilaan, mutta aikataulujen takia en päässyt siellä käymään... Ehkä sitten ens kerralla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas just kävin liittymässä sun blogiin lukijaksi ja kehumassa sitä.:D Ja en osaa selittää kuvauspaikkaa tän paremmin: Koskarista kun lähtee Radiokirppikselle päin niin siinä löytyy tollanen seinä.:D Satamassa ehkäpä? Ei oo nää Tampereen paikat kovin hallussa.. Ja suosittelen kyllä tuota kissakahvilaa kovasti!!:)

      Poista
    2. Okei, kiitosta! :-) Pitääpä käydä etsimässä molemmat seuraavalla Tampereen reissulla! :-)

      Poista
    3. Laukontorilta löytyy kuvan seinä :)

      Poista
    4. Aah, kiitos! :-) Täytyypä suunnata sinne sitten kun Tampereella päin liikkuu :-)

      Poista