keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kun oikea ja vasen menee sekaisin

On tosi paljon asioita, mitä haluaisin tunkea tähän postaukseen, mutta en tiedä, mistä aloittaa. On lausuntoja, tunteita ja fiiliksiä, kokemuksia koulusta, helpotuskeinoja, lisäaikaa, sanelutehtäviä..Kyse on siis lukihäiriöstä ja tarkemmin sanottuna kognitiivisen prosessoinnin vajauksesta.



Olin ala-asteella ihan hyvä koulussa, vaikka tietyt aineet, kuten matikka ja englanti tuotti hieman vaikeuksia. Muistan sen nolouden hetken, kun äiti pisti reissuvihkoon kysymyksen opettajalle, että voisinko käyttää helmitaulua laskemisessa. Olin ehkä ensimmäisellä luokalla, mutta kyllä hävetti. Kukaan muu ei tarvinnut helmitaulua. Pärjäsin muiden mukana hyvin, mulla oli paljon kavereita ja olin varmaan ihan perus oppilas. Toisinaan jouduin vaikeuksiin, koska olin hieman villi ja kavereina oli tosi paljon poikia, joten meininki oli välillä vähän levotonta..

Ylä-asteella eri oppiaineissa mentiin hirveätä kyytiä eteenpäin, enkä pysynyt perässä. Seiskaluokalla aika alkoi loppumaan kokeista kesken, eikä mua hirveästi enää edes kiinnostanut koulunkäynti. Muistan esimerkiksi äidinkielessä, kun piti lukea teksti ja tehdä sen jälkeen tehtävät. Olin päässyt tekstin puoleen väliin, kun muut olivat saaneet tehtävät valmiiksi ja niitä alettiin tarkistaa.. Hidas tai tyhmä, ihan sama, ei kiinnosta..Tuolloin sitä ajatteli vain noin. Tietyissä aineissa, jotka jaksoivat kiinostaa, pärjäsin ihan ok. Ylä-asteen ruotsin tunneista ei kyllä jäänyt mitään muuta käteen, kuin jag heter Auroora.

Ylä-asteella sain lisäaikaa kokeisiin, sain tehdä molemmat välitunnit koetta. Tarkkaavaisuus ja keskittyminen olivat ensimmäisen kerran ylä-asteella koetuksella tuplatuntien vuoksi ja aiheutti oikeasti ahdistusta ja ongelmia.. Välillä tunneilla puristin pulpettia ihan vain siksi, että olisin pysynyt paikallani. Etten häiritse muita. Paikallaan oleminen oli sietämätöntä ja ahdistavaa. Silloinen hyvä ystäväni, (joka oli muuten ihan hemmetin hyvä koulussa..Oltiin aikamoinen parivaljakko)antoi minulle aina tussin ja vihkon, jotta saan värittää vihkon kantta. Jotain tekemistä ajankuluksi, joka ei häiritse muita ja jossa rauhoitun. Tästä syystä ylä-aste ajoilta vihkojen kannet ovat väritetty tussilla yksivärikseksi. Kahdesannella luokalla mulla todettiinkin sitten lukihäiriö.

Päätin mennä lukioon, sillä mitään ammattihaavetta ei ollut. Lukiossa pärjäsin taas niissä aineissa ihan ok, mitkä jaksoivat kiinnostaa. Opettajien ihmetykseksi kirjoitin jopa muihin nähden ihan ok:t paperit, ja jopa terveystiedosta E:n. Keskittyminen oli silloinkin vähän sitä sun tätä, ruotsin kursseja jouduin uusimaan, matikka meni päin puita.


Kognitiivisen proseessoinnin vajauteen kuuluu havaitsemisen, kielen, muistamisen ja  oppimisen vaikeus. Kognitiivisen prosessoinnin vajaukseen saattaa kuulua myös keskittymisen vaikeutta ja mulla pienetkin asiat vie mun huomion. Esimerkiksi kynän napsuttelu, tuulettimen ratina luentosalissa, muiden pienikin liikkuminen tenttitilassa.. Keskittyminen on välillä vaikeaa, esimerkiksi massaluennoilla jossa on paljon hälyä. Välillä katsoa Simon kanssa leffaa, mutta keskittymistä riittää alun 20 minuuttiin.Sen jälkeen alkaa pyöriminen, kynsien laittaminen..

Havainnoinnin ongelma ilmenee esimerkiksi historiassa, jossa pitäisi käsittää isoja ja laajoja kokonaisuuksia. Minä näin asiat kappaleina ja ne oli vaikea yhdistää toisiinsa. Käsitteet ja termit eivät jää päähän. Muistan ne kokeessa, mutta muuten on hieman hankalaa. Joitain lauseita pitää lukea moneen kertaan, jotta ymmärrän ne. Sanarytmitykset on vaikeita, esimerkiksi lappu Siwassa, jossa luki "Käytämme aikaviivelipasta", sain rytmitettyä näin "Käytämme aikaviiveli_pasta". Myös vaate_ripustin rytmittyy helposti vaateri_pustin.

Mitä hyötyä siitä sitten on, että lukihäiriö diagnosoitiin? Se, että minä tiedän, miksi olen tällainen. Tiedän, miten mun pitää opiskella. Tiedän, missä mielentilassa koulutehtävät ei suju ja milloin ne sujuu. Kun tietää, mitkä asiat tuottaa vaikeuksia, tietää, miten niitä pitää opetella. Eniten ehkä loukkaa ihmiset, jotka väittävät ettei ole sellaista asiaa, kuin lukihäiriö. Se on turha diagnoosi pälä pälä. Ymmärrän, että jotkut ehkä jollain tavalla yrittävät piristää sanomalla näin, mutta lähinnä se tuntuu lyttäykseltä ja siltä, että yritän vain selitellä huonoja kouluarvosanoja jollain diagnoosilla. En olisi itse välttämättä halunnut opettajien tietävät lukihäiriöstäni, sillä en halunnut saada "säälipisteitä."

Itse koen lukihäiriön olevan etu ainakin omassa ammatissani. Ymmärrän niitä lapsia, joiden peppu ei pysy penkissä, jotka häiriintyvät pienistäkin muutoksista ja äänistä. Ymmärrän, jos hommat ei mene jakeluun heti.  Ymmärrän pedagogiselta kannalta, mutta voin jotenkin samaistua noihin pikkuisiin. Tiedän, miltä se tuntuu, kun ei pysy mukana. Näillä fiiliksillä ja tiedoilla osaan ehkä auttaa jotakin lasta joskus tulevaisuudessa. Tai ainakin rohkaista menemään eteenpäin. Lukihäiriö ei aina ole este hyvälle koulumenestykselle tai opinnoille. Pitää vain löytää ne omat tavat oppia ja tehdä asioita.:)




19 kommenttia :

  1. Tunnistin omat ongelmat ja nyökyttelin mukana. Itsellani on postaus samasta aiheesta luonnoksissa muutamaa kuvaa vaille valmis ja oli ihana lukea toisen kokemuksia lukihäiriöstä. Sain diagnoosin äskettäin ennen ylioppilaskirjoituksia. Olen jo ala-asteelta asti tiennyt ongelmistani hahmottamisen ja hitauden kanssa, mutta havahduin todellisuuteen vasta lukion ykkösellä. Yritin päästä testeihin, mutta koulumme opo (jolle asian ei pitäisi kuulua millään tavalla) koki testaamiseni turhaksi hyvien kouluarvosanojen takia todeten, ettei mulla voi olla kuin lievä lukihäiriö. Lopulta jouduin kääntymään vanhan yläasteeni puoleen, jossa minut otettiin vakavasti ja erityisopettaja testasi. Tuloksena vakava lukihäiriö. Diagnoosi helpotti myös mua ja löysin syyn ala-asteen kiusaamisille ja hitaudelleni. Mutta siis olin ihan raivona opoa kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Tuohon edelliseen tuli joku ongelma enkä voinut enää jatkaa. Halusin vielä kiittää tekstistä, sillä jotenkin on helpottavaa tietää, että jossain on joku toinenkin, joka ymmärtää näitä asioita. Koulussa olen aina saanut vain naurua, jos olen sanonut/hahmottanut sanan väärin...edelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että postauksesta oli apua! Juurikin tuo virheiden tekemisen pelko ja väärin vastaamisen pelko.. En oo ollut todellakaan aktiivinen viittaaja juuri tuon asian takia..Pelottaa, että tekee virheen. Saitko lisäaikaa ylioppilaskirjoituksiin? Mulla ainakin se autto, kun oli ollut sen ajan kanssa ongelmia! Ja opolta kyllä todella urpoa toimintaa.Jokaiselle halukkaalle pitäisi kyllä tehdä testit. Onneksi olit reipas, hait ja sait apua!:)

      Ja tuo muiden nauraminen kertoo vain enemmän niiden epäkypsyydestä ja ymmärtämättömyydestä.Nouse sen yläpuolelle.:)

      Poista
    2. Juu sain lisäaikaa kuunteluihin (taukoihin ja loppuun) ja kaikkiin kirjallisiin kokeisiin +2h. Olen niin helpottunut ja tekee mieli vaan mennä näyttämään lukitodistusta opolle ja sanoa, että mitä mä sanoin!

      Poista
    3. Hyvä homma!:) No voithan sä käydä pienen kehityskeskustelun sen opon kanssa.;)

      Poista
  3. Tosi hyvä kirjoitus! :) millaisia numeroita sulla oli matematiikassa? itse käyn myös nyt lukiota ja matematiikka on osoittautunut todella vaikeaksi aineeksi, miten selvisit esteistä? nimimerkillä huono matematiikassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matikka tais vaihdella lukiossa siinä 5-7..:D En ois päässy kirjotuksista läpi, jos en ois ottanu tukiopetusta maailman parhaalta ylä-asteen matikan opelta..:) Pitää vaan jaksaa tankata niitä asioita päähän..

      Poista
  4. Huippu kirjoitus Roora! Susts tulee huippu LTO :) - Sarppa ;)

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä ja avartava teksti! (:

    VastaaPoista
  6. Kyllä kuulosti aivan omalta koulunkäynniltä. siihenkin tosin löytyi yläasteella syy, hahmotushäiriö. Tälläi jälkeenpäin tajuaa sen kuinka yläaste aikoina sivuutti nuo ongelmat sillä, ettei sitten jaksanutkaan ees yrittää, kun ei kumminkaan onnistu ja oli helpompi sanoa syyksi, ettei kiinnosta. Ammattikoulussa kun asiat oli omasta mielestä kiinnostavia ja opettajat ottivat huomioon "ongelmani", niin oppiminenkin tuntui paljon helpommalta ja kaikista hauskinta on se että opiskelin itselleni ammatin jossa, kemia, fysikka ja matikka ovat pääaineet. Kaikki nämä aineet olivat ne vaikeimmat peruskoulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Koulun antaman tuen merkitys on kyllä itelläkin ollu suuri. Ja juurikin tuo, että sit kun joku aine kiinnostaa niin siinä pärjää.:)

      Poista
  7. Mulla itselläkin on vaikea lukihäiriö, mutta eniten mua ärsyttää kun ihmiset ei ymmärrä mikä se on ! Aina sanotaan, että no eihän sulla mitään ole ja plaah... Sitäki on niin erilaista ja kirjottaminen multa menee luonnostaan paitsi esimerkiksi luonnostaan voin kirjottaa vaikka luonostaan :D Mulla on matikassa ja kielissä ongelmia sekä luetun ymmärtämisessä. Mustaki oli helpottavaa ku se diagnosoitiin :) Tää oli hyvä postaus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vaan ite ymmärrä, miten voi olla vaikeeta ymmärtää tuo lukihäiriö.:D Tai miksi sitä ei olisi, koska se on kaikilla tavoin osotettu todeksi ja aaaahh.:D Kiitos paljon kehuista!:)

      Poista
  8. Vautsi tää on ihana blogi, liityin heti lukijaksi! Sulla on tosi kiva tyyli ja kivan persoonallinen blogi :-)

    VastaaPoista
  9. Tarkoititko tekstissäsi kenties yläastetta? Millä perusteella sanaan yläaste muka tulisi väliviiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että tällaisia kommentteja tulee lukihäiriötä käsittelevään postaukseen. Peukku!

      Poista