Sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ihmeiden tekijä HairBell?

Oon siinä mielessä vähän hassu, että tykkään testailla erilaisia tuotteita. On tullu popsittua biotiinia ja  vitamiineja. On ostettua shampoita ja hoitoaineita, jotka saa hiukset kasvamaan ainakin kakskytviis senttiä minuutissa ja siihen päälle vielä ripsetki kasvaa kuin Iines Ankalla konsanaan. Tuotelupauksethan ei ikinä pidä paikkaansa ja vannon että ei enää ikinä. Kunnes kiinnostukseni vei HairBell shampoot ja hoitoaineet.

 Lueskelin kommentteja Facebookista sekä nettisivuilta yleisesti. Toisilla HairBell on tuntunut auttavan kovastikkin, toisilla ei mitään vaikutusta ja joidenkin hiukset ovat menneet todella huonoon kuntoon. Silläkin uhalla, että kuuluisin tuohon jälkimmäiseen porukkaan, päätin tilata itselleni testaukseen nämä tuotteet ja testata sitä niin kauan kuin tavaraa riittää. Tilasin tuotteet Harmony Lifen nettisivuilta. Tuotteet tulivat todella nopeasti perille, joten siitä ainakin plussaa!


Mun hiukset on siinä pisteessä, että ne on jo tarpeeksi pitkät, eli kasvu ei näy niin selkeästi. Tämä jumivaihe tietenkin ketuttaa ja ahdistaa, koska haluaisin megapitkät hiukseni takaisin. Megapitkät ne on viimeksi olleet lukion toisella luokalla, joten ikävä on suuri.

Olen käyttänyt HairBellejä nyt vasta viikon, joten mitään erikoista kasvupyrähdystä ei ole ollut havaittavissa. Sen olen huomannut, että hoitoainetta on hitusen hankala levittää, mutta pitkillä hermoilla se onnistuu. Huomasin myös, että jo valmiiksi karheat kiharani karheutuvat entisestään. Koska hoitoainettahan laitetaan vain päänahkaan, ostin Garnierin hiusnaamion, jonka oon pistäny pituuksiin tasoittamaan karheutta. On muuten riittoisaa ja toimivaa tuo naamio! 


Otin teille "ennen"-kuvan, jonka julkaisen sitten, kun nämä tuotteet on käytetty loppuun. Saa nähdä, toimiiko nää mulla yhtään!

Onko teillä kokemuksia näistä tuotteista ja mitä ootte tykännyt?


12 kommenttia:

  1. Mä oon myös kokeillut noita, mutta en tykännyt. Hiukset eivät kasvaneet normitahtia nopeampaa, ja sen lisäks hiuksista tuli todella karheat ja huonokuntoiset. Käytin kuitenkin urhoollisesti purkit tyhjiksi, vaikkakin turhaan :-D Toivottavasti sulle toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tota karheutta tosiaan täälläkin! Ja tässä kiharassa tää vielä tuntuu jotenki kauheesti..Onneks ostin ton naamion.:) Saa nähä miten vaikuttaa kasvutahtiin vai vaikuttaako mitenkään!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mulla on täällä armoton hiusten kasvatus operaatio menossa ja oon miettiny uskaltaisko tilata ja kokeilla mutta sitten taas parturi-kampaajan alaa opiskelevana en jaksa uskoa riittävästi sen toimivuuteen, joten oon tyytynyt vaan hoitamaan hiuksia ja hieromaan päänahkaa ja syömään vitamiineja ja monipuolista ruokaa mutta eihän nekään ihmeitä tee ! :D jään kyllä mielenkiinnolla oottamaan siun kokemusta tuotteesta ! Kuulun itse myös kategoriaan tykkään kokeilla erilaisia tuotteita 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tosta sen verran ristiriitasta tietoo tulee et toimiiko vai ei.:D Eihän tässä sit auttanu ku kokeilla ite!:)

      Poista
  4. Mä oon käyttäny just putelit loppuun. Kasvua ei tullu tavallista enempää, mut mulla tukka paljo terveemmän oloinen eikä jääny karheaksi :D syy miksi tilaan ehdottomasti uudestaan. Huomaa heti kun tukan laatu parempi :)

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Voitko tehdä postauksen aiheesta, miksi opiskelet lastentarhanopettajaksi? Miksi haluat lastentarhanopettajaksi? onko LTO haaveammattisi? Uskotko työskenteleväsi loppuelämäsi LTO:na?

    Opiskelen myös ensimmäistä vuotta yliopistos LTO:ksi ja oon alkanu epäröimään mun päätöstä. Täl hetkel ei minkäänlaista opiskelumotivaatioo ja kamala stressi kurssien suorittamisesta. Meil on enää ens viikko kouluu, jonka jlke harjottelu... En oo aiemmin kyseenalaistanu mun haavetta opiskella lastentarhanopettajaks. Oon yläasteelta asti sanonu, et musta tulee lastentarhan- tai luokanopettaja. Täl hetkel koko yliopisto tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikeelta (koska ei motivaatioo), ni innostus opettamista kohtaanki on menny. Lisäks naurahdan sille et "lastentarhanopettaja" sanassa on sana OPETTAJA. Kyllä, me saadaan pedagoginen pätevyys ja meist tulee kandeja, MUTTA silti me tullaan tekee ihan samoja töitä päiväkodissa ku lastenhoitajatkin. Palkalla hieman eroa, mut en silti kehuis LTO:n palkkaa...

    Haluan kai vaan saada rohkasua, miks lastentarhanopettajan työ on ihanaa ja miten tärkeetä tää on. Täl hetkel sellanen olo, etten halua kontata loppuelämääni päiväkodin lattialla ja opettaa, miten saksilla leikataan ympyrä. Outoa lastentarhanopettajaopiskelijana sanoa näin. Tuntuu jopa et häpäisen mun alan ku vähättelen LTO:n työtä :D Mut näin mä ajattelen ja toivon et tää on vaa ohimenevää, koska mul ei oo mtn hajuu mitä muuta mä opiskelisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tottakai voin tehdä! Voin jo vähän sulle tässä myös valottaa mun motivaatioita ja muita, jos sunki olo helpottuis.:)
      (Vastaan noihin alun kysymyksiin sitten postauksessa mutta tässäpä juttuja jo mietittäväksi/pohdittavaksi )

      Oon ihan samoilla linjoilla ton stressin kanssa, että se kyllä tappaa motivaatioo itse työtä kohtaan. Mun mielestä meiltä vaaditaan ihan liikaa kontaktiopetusta ja esimerkiksi ryhmätöitä. Oon koko vuonna tehny yhden esseen yksin..En tiiä, ootko ollu aikasemmin harkoissa tai mikä sun työtausta lasten kanssa on? Itehän oon siis valmis lastenohjaaja, ja välillä turhauttaa jankata jotain perushoitoo, kun tiedän, että voisi olla jo töissä. Toisaalta se kokemus lasten kanssa olemisesta ja työn mielekkyydestä taas valaa uskoo stressiaikoina. Tiiän, että kun pääsen töihin niin mun ei tarvi miettiä niin teoreettisesti kaikkea. Mutta joo,tehtävät ja yliopisto tuntuu musta kans vaikeelta kahlata läpi. Toivon myös et ens vuoden sivuaineet tois mielekkyyttä opintoihin. Oon kyllä tykänny ihmisistä tuolla ja useiden kurssien sisällöistä, mutta en muista, et oisin ennen stressannu näin paljon..

      Eli siis haluan sanoa, että kyllä se sit työelämässä tuntuu kivemmalta! Vaikka meidän työ ei eroa lastenhoitajista paljon mitään (ellei sit tee maisteriopintoja..), niin silti just pedagogisen pätevyyden kannalta meillä ainaki korostetaan tosi paljon tota opettajuutta. Ja tosi moni munki kavereista haluaa ihmisille tuoda tiedoks sen, että ollan OPEJA, eikä tätejä.:D Ja kyl se palkkaki joskus vielä nousee!:D

      Ite ainakin aattelen, että nykysin on liikaa vanhempia jotka ei voi/halua/pysty/taijoita ei kiinnosta kasvattaa omaa lastaan. Se ei oo ikinä lapsen vika, eikä lapsen pitäis asiasta kärsiä. Jos pystyn työlläni auttaa edes yhtä lasta selviämään vähän paremmilla eväillä elämästä, on se työ mun mielestä sen arvosta. (Tähän väliin myös voin sanoo sen, että mua kiinnostaa erkkaopinnot kauheesti ja teenki ne sivuaineena.)

      Tiiän et noi tehtävät on pepusta ja ärsyttää ja stressaa. Mieti kuitenki sit sitä fiilistä, mikä sulla on ku oot töissä tai vaikka nyt sit harkassa. Tarkkaile omia fiiliksiä, et saatko siitä mitään, innostutko töissä, mitä aattelet eri tilanteista..Ne varmaa kertoo sulle, ootko omalla alalla.:) Teen tästä vielä laajemman postauksen, mutta toivottavasti tää nyt vähän autto!:)

      Poista
    2. Kiitos nopeesta vastauksesta! :) Hyvä etten oo ainoo stressaaja. Ehkä tää on vaa ohimenevää. Meiltä tosiaan vaaditaan liikaa ja tuntuu välillä turhalta tehdä ryhmätöitä tavallaan itsestäänselvistä asioista. Ja se kun joissain kursseissa ihan älyttömästi työtä verrattuna kurssista saatuihin opintopisteisiin. Mut pääasiahan on, et me opitaan.

      Juu oon ollu kaikki maholliset tet-harjottelut päiväkodissa ja ala-asteella, jollon tuntu et tää on mun juttu. Jopa ensimmäinen yliopistos oleva pk-harjottelu oli ihana. Ehkä tää työn määrä ja liian teoreettinen opiskelu ei vastaa sitä, mitä mieluummin tekisin. Ja toi mitä sanoit, et LTO:na voi mahollisesti muuttaa pienen lapsen elämän, niin oon myös ajatellut noin ja ajattelen edelleen. :) Onneks kevät on lopuillaan ja ehk kesän jälkee on iha erilaine motivaatio opiskeluun! Kiitos rohkasevasta viestistä<3

      Poista
  6. Saisko jo pian after-kuvaa :) Tuota mainostetaan ihan älyttömästi nyt facessa ja ois kiva nähdä kokemuksia, muualtakin kuin tän tuotteen omilta sivuilta :D

    VastaaPoista
  7. Hei miten meni tämän tarinan loppu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ollu puhetta jo muutamissa hiuspostauksissa, mutta lyhyesti sanottuna ei toiminut mulla. Tai noh, en päässyt kahta viikkoa pidemmälle kun hiukset hamputtuivat niin pahasti, että niitä leikattiin latvoista sitten aika roimasti.. Uskon, että suurena tekijänä oli kiharat hiukset, jotka on muutenkin paljon kuivemmat kuin normaalit suorat hiukset. Kiharahiuksisille en siis suosittele!:)

      Poista