Sivut

tiistai 9. syyskuuta 2014

Viha-rakkaussuhde liikuntaan

Olen aina pitänyt tanssimisesta. Tanssitunneilla tuli ravattua paljon silloin, kun asuin vielä kotikotona. Oli tanssiryhmää ja tanssitunteja. Lukiossa tanssiminen loppui ja samalla loppui muukin liikunta.Lähinnä siksi, että  tanssia lukuunottamatta vihasin liikuntaa. Kyse ei ollut siitä, että olisin ollut liikunnassa huono. Olin oikeastaan koululiikuntatunneilla aika hyvä. Urheilukisoissa ja hiihtokilpailuissa pärjäsin, vaikka en juurikaan liikunnasta pitänyt.

Ylimääräistä liikuntaa hyötyliikunan lisäksi ei tullut tehtyä sitten yhtään. Ja tämä johti siihen kuuluisaan 15 kilon lihomiseen.

Kun aloitin painonpudotuksen aloin käymään lenkillä. Ensin kävellen, sitten pikkuhiljaa juosten. Vaikka juoksemista ja urheilusta tuli hyvä fiilis, joka kerta silti ärsytti lähteä lenkille. En tykännyt enkä tykkää vieläkään lenkkeilystä. Kuntosalilla mukana oli ystäväni Kaisu, piiskaamassa persaukselle, sillä yksin lähtiessä olisin luultavasti päätynyt istumaan pukuhuoneessa.


Silti pelkästään viha-suhde minulla ei liikuntaa kohtaan ole. Se on viha-rakkaussuhde. Vaikka vihaan lenkille lähtemistä ja koko lenkin ajan yritän kääntää ajatukset pois itse tehtävästä asiasta (etten sorru ajattelemaan koko ajan vain jäljellä olevaa lenkkikilometri määrää ja tästä masentuneena lopetan juoksemisen) rakastan sitä fiiistä minkä saan lenkin jälkeen. Rakastan sitä fiilistä, kun huomaan kehittyväni juoksussa koko ajan.

Uskon, että liikuntaa oppii sietämään. Joka kerta lenkillä oleminen on hitusen helpompaa, vaikka vielä ei "mä niiin rakastan tätä!!"-oloa ei itse lenkillä ole vieläkään tullut. Riittää, että se tulee lenkin jälkeen. Sitä, tulenko ikinä kokemaan lenkkeillessä juoksun hurman ja saamaan flow-tilan, en tiedä.
Välillä on tehtävä epämiellyttäviä asioita, jotta saa sen mitä haluaa.

Minä haluan olla terve, haluan pysyä tässä painossa minkä olen kahden vuoden aikana saavuttanut. Minä haluan pukeutua istuviin vaatteisiin ja olla peittelemättä vatsaani. Se motivoi minua, ja ehkä siksi tällä erää viha-rakkaussuhde liikuntaan saa riittää.

Millainen suhde teillä on liikuntaan? Onko kukaan oppinut rakentamaan vihasuhteesta rakkaussuhteen?


6 kommenttia:

  1. Tää on ihan niin kuin mun suusta tullut! Itse hankin just salikortin, ja nyt (vielä ainakin) muutaman kerran jälkeen olen ihan innoissani :) Juoksua vihaan!!!! Mutta silti harrastan sitäkin silloin tällöin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä!:) Kyllähän siitä ihana fiilis tulee kun on tehny jotain urheilullista mistä ei niin pidä.:D

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus!

    !elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Heii! Täällä toinen tanssija, joka inhoaa juoksua! :D Mää bongasin sut tuolta demin kautta ja tosiaan itekki alotin juuri yliopiston täällä jyväskylässä.
    Mulla on just samat fiilikset juoksun kans! Haluaisin löytää sen juoksemisen flown ja ilon, mutta en oo vielä tähän mennessä päässy sitä tuskaa ja hikeä pidemmälle, mutta samaistun tuohon jälkifiilikseen! Lenkkeilyn jälkeen olo on vähintään kuin eufooria :D
    Tänään sitten aloitin yliopistolla juoksukoulun ja saa nähä mitä siitä tulee :--D Jos siitä oppis vielä nauttimaan <3
    Ps. aivan ihuna blogi sulla, jään seuraileen ! ja törmäilläänkin varmaan joskus täällä jkylässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee sielunsisko!! Voi ihanaa kuulla, et joku muukin aattelee noin!:D Ja toi juoksukoulu on varmaan niin hyvä,pitäis itekki kokeilla! Kiitos kehuista.Ja varmana törmätään!:) Tuu vaan nykii hihasta jos mut jossain näät.

      Poista