Sivut

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Summertime and the living is easy

Kesä kesä kesä! Vaikka kuva ei olekaan kesäisin mahdollinen.Pitäisi pitää taas kuvaussessiot,mutta ei ole ollut siihen aikaa. Minun piti myös kirjoittaa teille postaus otsikolla "Laihtuminen on perseestä" mutta ajattelin tehdä sen ensi viikolla. Siitä tulee piiiitkä juttu.

Helteet iskivät tietenkin juuri silloin, kun työt taas alkoivat. Työ (vaikka se oikeasti mukavaa onkin!) kestää onneksi vain kolme päivää. Perjantaina kutsuukin sitten ILOSAARIROCK!! JEE!! Nyt täytyy tunnustaa, etten ole ikinä ollut festareilla. Siis ihan oikeilla,megafestareilla,joten nyt innostusjännitysodotus! PALJON tuttuja,kavereita,musiikkia ja toivottavasti aurinkoa. Kärvähtäneitä neniä ja poskipäitä,rapu-Simo ja känni-siskot.Ah, että,odotan!

Jos muuten olette Ilosaaressa ja näette minut,tulkaa toki moikkaamaan! Koin valtavan hämmennyksen hetken,kun viime viikolla eräässä baarissa tyttö tuli koputtamaan minua olkapäälle ja kysyi,olenko se bloggaaja jolla on se bändi ja Muuttolinnut biisi. Huhhuh! Elävä todiste siitä,että blogiani joku oikeasti lukee. Koska postaamaan en perjantai-maanantai välillä pääse, kannattaa seurata minua INSTAGRAMISSA. Siellä olette ajantasalla menoista,meiningeistä,kännin tasosta,asuista..Noh,okei,ehkä kännin tasosta ei tarvitse tiedottaa koska en ajatellut alkomaholia juurikaan nautiskella..Mutta niin,seuratkaa,tulkaa juttelemaan,you know.

Tämä viikko on siis mennyt taas leiritöissä.Ihanat lapset ja hyvä meininki,vaikka vähän jännittää huominen mini-esitys kompassilla..

Tässäpä tämä pikapostaus meiningeistä.Sanon sen vielä kerran: ILOSAARIROCK!!
 (Postaan varmaan vielä ennen perjantaita kuitenkin..:) )

 


6 kommenttia:

  1. Vietä huisin hauskaa ILOSAARIROCKISSA!! :''DD
    Ja heitänpä sulle haastettakin vielä; http://lapsiluonnon.blogspot.fi/2014/07/mielenvikanen-niinku-maradona.html

    VastaaPoista
  2. MÄÄ VIETÄN!:D Vastaan haasteeseen rockien jälkeen.:)

    VastaaPoista
  3. ääääääää varmaan pääsit sinne!! oon hitusen kateellinen, oikeesti oisin niin halunnu nähä ellie gouldingin jne mutta hitto kun pitää asua täällä kaukana kaikesta ;_; mut pidä ihan super kivaa :3 Mun piti viel sanoo, että tää sun blogis on tosi huippu, en oo ennen tänne tainnu mitään kommentoida, mutta oon lukenu tätä jo jonkinaikaa anonyyminä, kun mun googlen lukijajuttu ei toimi :(

    http://chaasingthesun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaaa!:) Ja kiitos kehuista ja kiva että nyt uskalsit kommentoida. Joo toi lukijaksi liittyminen ei oo toiminu mullakaan hetkeen.:/

      Poista
  4. Voiettä, ihanaa festaria sulle!! Ootan innolla että tuut kertomaan miten siellä meni :) Oon muuten aivan rakastunut sun hiuksiin.. ♥ Saanko kysyä että kuinka usein värjäät (eihän toi sun oma väri kuitenkaan oo...?) ja miten väri pysyy? :) kivaa viikonloppua :)

    http://matildavilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mun oma väri noin punainen,vaikka punertava mun oma väri on.:) Värjään yleensä kerran kahteen kuukauteen,nyt on ollu väliä se pari kk..Mut pistän yleensä colormaskia sitte ylläpitämään väriä,ne on tosi käteviä!

      http://aurooraamurusko.blogspot.fi/2013/12/i-whip-my-hair-back-and-forth.html

      Tossa on lisäasiaa hiuksista ja värjäämisistä.:) Kiitos kehuista! <3

      Poista