Sivut

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hei ujo tyttö sä et oo sen huonompi likka,kun muutkaan

Olen ollut aina melko ujo. Se saattaa kuulostaa hassulta, varsinkin, jos tuntee minut.Tiettyjen ihmisten voi olla vaikea mieltää minua hiljaiseksi tai syrjään vetäytyväksi. Mutta kyllä,olen ujo.Pienenä minun ei tarvinnut olla olosuhteiden pakosta sosiaalinen, sillä isosiskot olivat (ja ovat yhä) hyvin sosiaalisia ja puheliaita. Riitti, että menin perässä. Isosiskot hoitaa,niinhän se yleensä tuppaa menemään.

Päiväkodissa ja koulussa olin melko vilkas ja villi tytöksi. Villeys ja vilkkaus peitti ehkä alleen sisäisen ujouden. Ja toisaalta, miksi olisin päiväkodissa ja koulussa ollut ujo, sillä olinpa millä luokka-asteella tahansa, siellä olivat kaverit. Ne kaverit,jotka olin tuntenut heti heidän syntymästään, tai viimeistään muutaman vuoden ikäisestä saakka. Siinä ei enää paljoa ujosteltu.

Siskot ovat aina kiusoitelleet ujoudestani, enkä oikeastaan ymmärtänyt omaa ujouttani, ennenkuin muutin omilleni. Uusi koti,uudet kuviot,uudet ihmiset, uusia sosiaalisia tilanteita...ÄÄÄÄÄ!! Nykyisin tiedostan ujouteni jo todella hyvin. Varsinkin uusien ihmisten tapaaminen ja vaikkapa Simon kaverin kotibileisiin meneminen on aina tosi jännittävää ja aiheuttaa pienen sisäisen paniikkikohtauksen. Kun ujous sitten iskee, vedän luukut kiinni. Tällöin näytän mykältä diivalta ja siltä, että vedän turpaan jos tuut juttelemaan. Onneksi nykyisin tiedostan tämän asian, ja osaan näyttää ehkä hieman helpommin lähestyttävältä. En mää nyt oikeesti halua, että ihmiset luulee, että olen tuollainen edellämainittu ihminen,jota ei voi lähestyä!

Enkä yleensä tarvitse kovinkaan montaa hetkeä uusien ihmisten parissa,kun huomaan turhaan jännittäneeni. Aistin ihmisistä melko helposti hyvät ja huonot vibat. Joten kyllähän sen tuntee,että on tervetullut eikä kukaan ole minua arvostelemassa,kyttäämässä tai muutenkaan negatiivisessa mielessä tarkkailemassa. Ja yleensä,kun tunnen oloni tervetulleeksi,tutustun ja ystävystyn ihmisten kanssa todella helposti.

Vaikka olen ujo uusien ihmisten edessä ja uusissa tilanteissa, ainut tilanne,jossa en ujostele, on keikalla. Vaikka jännittäisikin, se ei ole ujoutta. Ehkäpä musiikki on vain niin tuttu ja turvallinen kaveri, ettei sitä tarvitse ujostella. Ujoudessa ei ole tietenkään mitään pahaa, se on usein jopa hyväksi, ettei lähde juttuihin tai tutustu ihan kaikenlaisiin tyyppeihin suoriltaan. Ujous on mielestäni myös jotenkin söpöä..

Vaikka oma ujouteni ei ole ääripää ujoutta,ymmärrän ja annan sympatiani kaikille superujoille tyypeille. Niille,jotka eivät uskalla mennä koulun kevätjuhlassa lavalle.Niille,jotka jäätyvät,kun joku kysyy jotakin. Niille, jotka tärisevät ja hikoilevat luokan edessä pitäessään esitelmää. Niille, joille sosiaaliset kontaktit ja tilanteet ovat ylitsepääsemättömän vaikeita. Mutta teille sanon, että älkää hävetkö ujouttanne.Niinkuin Goonin pojat tiivistää asian hienosti "Hiljainen poika"-kappaleen kertsissä:

"Hei hei hiljainen poika, sä et oo sen huonompi jätkä kun muutkaan
hei älä kuuntele noita,jotka sulle kadulla kaikkea huutaa
Hei hei hei ujo tyttö sä et oo sen huonompi likka kun muutkaan
älä kuuntele noita,jotka sulle kadulla kaikkea huutaa."
(biisi löytyy esim.Spotifysta)


















2 kommenttia:

  1. Mul on ihan sama juttu :D Enää en onneks oo niin ujo ku pienenä, jolloin en olis pystyny sanomaan vieraille ihmisille yhtään mitään. Mut nykyäänkin kestää uusien tyyppien kaa vähän aikaa ennen ku uskallan ottaa rennosti ja puhua just niinku ajattelen.

    Ps. Sun blogis vaikuttaa kiinnostavalta :)


    http://huuhaahaltiatar.blogspot.fi/

    VastaaPoista