Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sisarusaikaa


~ Viikonloppuna suuntasin Helsinkiin viettämään sisarusviikonloppua..
~ ..eli siis vietin aikaa siskojeni Henriikan ja Karoliinan kanssa..
~ Edellisestä sisarusajasta, siitä, että ollaan vietetty aikaa vain kolmestaan,on yli kolme vuotta.
~ Olin perjantaina Pasilassa kahden aikaan,ja Hipsu oli vastassa


~ Kellaribileet!..
~ ..eli siideriä,valkkaria,hyviä juttuja,musiikkia kännykästä..Karo siivoili varastosta tavaraa kirpputorille


~ Kellaribileiden jälkeen tehtiin kasvonaamioita..
~ laitettiin kynsiä
~ syötiin
~ naurettiin ja höpöteltiin




























~ Lauantaina herättiin jo kahdeksan aikaan..Ilman herätyskelloa!
~ Lähdettiin Jäähallille kirpparille (jes jes jes!!)
~ Päivän asu oli seuraava:


(~ Kuinka niin parissa kuukaudessa on tullut pienet silmäpussit ja tummat silmänaluset....?)

 ~ Kirpparilla oli ihanaa! 
~ Ja tein paljon löytöjä (jotka kaikki näette seuraavassa postauksessa)















































~ Kirpputorin jälkeen alkoi olla jo aivan hirveä nälkä..
~ ..joten oli melko mainiota, että brunssi oli varattu meille klo 11!
~ Brunssille menimme paikaan nimeltä Pacifico

~ Skumppabrunssin hinta oli 17.50e, ja oli sopiva hinta ja sopiva kattaus
~Pacificossa brunssin teemana toimii Mexicolainen ruoka,mutta perinteisiäkin aamupalasysteemejä on. (Huom.metukkaleivät)
~ syötiin vatsat pullolleen!


~ Pacifico toimii iltaisin jonkilaisena yökerhona..
~ Sisustus oli hieno! Nuorisolle oikein sopiva paikka. Ja brunssia on suositeltu netissä mm. krapulamättönä! 
Bloggaaja työssään...


~Kyllä,kuvatykitys ruuista ja paikasta jatkuu!






~ Syönnin jälkeen mentiinkin kaupungille kiertelemään.
~ Yritin etsiä itselleni kevättakkia,sitä kuitenkaan löytämättä
~ Ostin kuitenkin Tigeristä kotiin uusia juttuja
~ Henriikka lähti kotia kohti iltapäivästä 
~ Karo ja minä lähdettiin myös Karon luon takaisin
~ Käytiin saunassa
~ syötiin taas
~ ja tehtiin jalkahoidot!


~ Tänään lähdinkin jo aikaisin kohti Jyväskylää
~Väsynyt, mutta onnellinen bloggaaja kiittää ja kuittaa!
~ Siskot on parhaita
~ Huomenna alkaa studiosessiot jeeeeee!!!!!!
~ sieltä tulee postausta...
~ ja kirpparijutuista myös.

4 kommenttia:

  1. Tykästyin heti tohon banneriin!!Sulla on niin ihanan pirteen väriset hiukset!:3 Muutenkin blogis on erilainen mikä on plussaa! Mietein että liittyisinkö lukijaksi;) Katellaan katellaan,ehkä muutaman postauksen jälkeen..

    http://fanni0405.blogspot.fi/

    ♥ 15 vuotias tyttö
    ♥ lifestyle blogi
    ♥ postaan n. kerran viikossa
    ♥ suuret ja hyvä laatuiset kuvat
    ♥ Canon EOS 600D
    ♥ teen videoita
    ♥ ulkoasuun panostettu
    ♥ liity ihmeessä lukijaksi,jos kiinnostuit!:)

    http://fanni0405.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tykkään hirmusesti sun tyylistä! : ) Myöskin noi hiukset <3

    http://nebyblog.blogspot.com/

    VastaaPoista