Sivut

lauantai 4. tammikuuta 2014

Parhaat kaikista

Kaikista postauksistani muutamat ovat jääneet mielen päälle, sellaisina lempparipostauksina. Ne ovat mielestäni olleet hyvin kirjoitettuja, aiheeltaan hyviä tai muuten vain niistä on jäänyt tosi hyvä fiilis. Päätinkin nyt tehdä teille pienen kollaasin minun mielestäni parhaista postauksistani! Kerron myös, miksi tykkään niistä. (Postaukset eivät ole paremmuusjärjestyksessä! Postauksen pääsette lukemaan klikkaamalla postauksen nimeä.)

1.  Miten teillä nukutaan? Postaus, jonka takia oikeastaan uskalsin aloittaa blogin. Olin tätä aihetta pyöritellyt päässä jo kauan ja olin yrittänyt tehdä siitä jopa laulun. Ei toiminut lauluna, postauksena kyllä.

2. Keikkaihmistyypit Tätä postausta oli hauska kirjoittaa, repeilin ääneen, kun muistelin kyseisiä tilanteita keikoilla. Ja hauska huomata, että muitakin tämä jaksaa naurattaa!

3.Neito nimen takana Oli mielenkiintoista tutustua oman nimen juuriin ja jakaa se muille. Yllättävän henkilökohtainen postaus, jonka julkaisua tuli vähän jännitettyäkin.. Oli myös kiva jakaa ihmisille enemmän jotain itsestäni..

4. How I feel about the music Niin paljon asiaa itselle rakkaasta asiasta. Ajatuksia ja mielipiteitä, mitä olen jo pitkään halunnut sanoa.

5. -12.5kg Itselleni tosi tärkeä postaus. Aluksi oli kiva kirjoittaa tätä, sitten tuli häpeä kertoa tästä asiasta ja lopulta tunsin itseni voittajaksi. Minä pystyin!

6.I whip my hair back and forth: toivepostaus hiuksista Eka toivepostaus jee! Ja tykkään älyttömästi tosta kuvasta.

7. Mun iho eikä kenenkään muun aikailailla ensimmäinen mielipidepostaus. Sai paljon kiitosta ja herätti keskustelua.

Tässä oli mun lempparit, ja vieläkin kaikista näistä tulee tosi hyvä fiilis, kun näitä lukee. Oli myös jännä havaita, kuinka paljon oli tullut kirjotettua postauksia syksyn aikana! Tehkääpä vielä sellainen homma, että linkittäkkää kommenttiboksiin mielestänne paras postauksenne! Tai jäikö tästä listasta joku postaus puuttumaan, mistä te tykkäsitte erityisen paljon?

-A-




4 kommenttia:

  1. Aivan ihana ulkoasu, tää värimaailma on niin kiva !:) Ja vähänkö kiva tää postaus ja nuo postaukset joita tähän linkkailit, sain itellekin vähän inspistä :)

    ps. kannattaa ottaa tuo kommenttirobotti pois, saattaa tulla vaikka vähän enemmän kommenttiakin ;) hallintapaneeli --> tekstit ja kommentit --> näytä sanavahvistus --> ei :)

    http://tiiabc.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana,et sait inspistä!:) ja kiitos vinkistä,en oo tajunnukaan et on toi käytössä! Pitää ottaa se heti pois.

    VastaaPoista
  3. En oo kaikkia nähny mut tykkäsin kyl jo tästä postauksesta paljon! :D ps.rakastan nuita sun hiuksia;)

    VastaaPoista
  4. No kiva,että tykkäsit! Onpahan tossa luettavaa pahan päivän varalle;) ja kiitos!

    VastaaPoista