Sivut

tiistai 14. tammikuuta 2014

Mikä endo?

" Endometrioosi on kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, jota sairastaa arviolta 5-10 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Endometrioosissa kohdun limakalvon (endometrium) kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle esimerkiksi munasarjoihin, munanjohtimiin sekä kohdun ja suolen pinnoille.

Endometrioosipesäkkeet käyttäytyvät samantapaisesti kuin kohdun limakalvo. Ne reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Estrogeenitason kohotessa pesäkkeet paksuuntuvat, mutta väärässä paikassa kasvava kudos ei pääse poistumaan elimistöstä vuotona. Vatsaontelossa vuotava veri ärsyttää ja tulehduttaa viereisiä kudoksia, jonka seurauksena voi muodostua arpikudosta ja elimiä toisiinsa liimaavia kiinnikkeitä.

Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella" -Endometrioosiyhdistys


Se oli kesä 2010. Olin saanut töitä Jyväskyläläisestä siivousfirmasta. Päivät alkoi melko aikaisin, 06.00. Jotta kerkeisin töihin, piti Hankasalmelta lähteä ajamaan viiden aikoihin. En valittanut, oli tosi jees, kun olin saanut kesätöitä, saisi vähän omaa rahaa säästöön.

Siivoaminen kesätyönä oli ihan kivaa, eikä niin hirveää, kun olin ajatellut. Fyysisesti raskastahan se oli, varsinkin, kun työskentelin yksin. Siivouskohteet olivat vanhoja kerrostaloja, joissa ei ollut hissiä. Siivouskamojen roudaaminen otti koville, mutta jaksoin silti. Vajaa kolme viikkoa meni hyvin, vaikka työpäivän jälkeen väsyttikin ihan hirveästi.

Yhtenä päivänä olin siivoamassa taas jotain rappua, kun alavatsassa vihlaisi. Tuntui ihan siltä,kun puukolla olisi pistetty. Sen jälkeen tuli outo tunne, hirveä väsymys ja jotenkin todella puutunut olo. En kiinnittänyt huomiota asiaan, vaan tein työpäivän loppuun. Seuraavana päivänä tapahtui sama homma. Sitä seuraavana päivänä töissä kipu yltyi niin kovaksi, etten pystynyt kävelemään. Kipu oli lamauttavaa,puuduttavaa ja jotain ennenkokematonta. Tuolloin itkin kivusta ensimmäisen kerran. Soitin äitille,soitin työnantajalle ja soitin sisko-Hipsulle, joka oli myös samassa firmassa töissä. Näin siskon meidän työpaikan varikolla. Jälkeenpäin sisko sanoi, että muhun täytyi oikeasti sattua, kun itkin. Vaikka olenkin herkkä itkemään ns."henkisistä jutuista", niin fyysistä kipua kestän todella hyvin.

Ajoin kotikotiin ja menin päivystykseen. Ensimmäisenä tietenkin oletettiin, että mulla on VTI, olen raskaana tai mulla on klamydia. Kahdesta viimeisestä sanoin, ettei varmana oo, mut tehkää nyt ne testit. Kaikki oli testien mukaan ok. Hankasalmen TK:sta mut lähetettiin Jyväskylän päivystykseen ultraan ja tarkempiin testeihin. Siellä ensimmäisenä arveliin kohdun tulehdusta, mutta sitäkään ei sitten onneksi ollut.. Lopullinen diagnoosi oli lähinnä arvaus: endometrioosi. (Tämän kuullessa olin ite ihan että whaaat the fuka is thaat?) Vaikka ultrassa ja testeissä/tutkimuksissa ei mikään antanut siitä varmuutta, oli se ainut mahdollinen kipujen aiheuttaja. Endometrioosi on muuten perinnöllinen sairaus. Itse olen sen perinyt äidin puolelta.Sain kipulääkkeet ja olo parani. Jouduin lopettamaan kesätyöt lääkärin suosituksesta.

Kipuja ilmaantui silloin tällöin tämän jälkeen, mutta samanlaisiin sfääreihin ne eivät enää menneet, kun mitä kesällä olivat olleet. Alavatsan kipua alkoi ilmaantua hiljaa taas 2011 kesän ja syksyn aikana. Kivuista seurasi massiivinen väsymys ja puutuminen. Varasin ajan yksityiselle, jossa tutkittaisiin, onko endosta merkkejä.

Syksyllä 2011 endometrioosi näkyi tutkimuksissa ensimmäisen kerran. Lääkäri löysi kolme pientä kiinnikettä, ja papereissa diagnoosina taisi olla "syvän lantionpohjan endometrioosi." Sain kipulääkettä kipuihin  ja e-pillerit endon leviämisen estämiseksi..

Jouduin lopettamaan helmikuussa 2012 pillerit migreenin takia. Kipuja ei ilmaantunut ja kerkesin jo huokaista helpotuksesta kipujen suhteen. Syksy 2012 kuitenkin muutti kaiken taas uudestaan.

Se taisi olla lokakuuta.Heräsin yöllä jäätäviin kipuihin, taas se joku oli tökkimässä puukolla alavatsaa ja alaselkää. En päässy kävelemään, alavatsa kramppasi, oksentelin, vatsa turposi niin, että näytin kahdeksannella kuulla raskaana olevalta.(Se oli muuten erittäin jännittävän näköistä :D ) Varasin ajan Jyväskylän parhaalle yksityiselle.Ilmoitin varauksessa myös sen, että haluan ultran. 

Pääsin lääkäriin todella nopeasti, mikä helpotti henkisesti oloa todella paljon. Lääkäri otti minut vastaan,kuunteli oireeni ja kyseli endometrioosihistoriaani. Hämmästyin todella, kun lääkäri totesi "Ei sulla ole endometrioosia.Sulla on keliakia." (Jälleen kerran olin että whatthee.)Yritin siinä sönköttää ultrasta ja kiinnikkeistä ja siitä, että ruoka ei ole yhteydessä kipuihin tai turvotuksiin. Kysyin, että eikö sitä ultraa voisi nyt tehdä kuitenkin. "Ei. Varaa aika keliakiatesteihin." Ensimmäisenä kerran ikinä, tuli olo, että mua ei kuunnella.Ärsyyntyneenä ja hieman köyhempänä lähdin kyseisestä paikasta pois. Enkä muuten varannut aikaa keliakiatesteihin.

Kivut jatkuivat ja muutaman päivän päästä menin tavan päivystykseen vinkumaan vahvempia kipulääkkeitä tai jotain, mikä helpottaisia oloa.Olo oli mitä mainioin: sattui,väsytti,ärsytti..Oikeastaan siinä vaiheessa koko tilanne alkoi oikeastaan lähinnä naurattamaan. (En sitten tiedä,oliko Panacodilla osuutta asiaan) Kerroin lääkärille oireet ja lääkäri halusi tehdä sisätutkimuksen. Tutkimuksessa selvisi, että kipuilevalta puolelta (vasemmalta) kohtu on koholla, aivan kuten raskaudessa. Niinpä lääkäri totesi vain, että "olet raskaana".  Tässä vaiheessa repesin nauramaan ja kielsin asian. Lääkäri halusi ottaa näytteen kuitenkin, ja toisti monta kertaa vielä että kyllähän sinä raskaana olet.

Käppäilin odotusaulaan,jossa Simo odotteli. Simon ilme oli precious, kun kerroin, että oon kuulema raskaana. Molemmat lähinnä naurahti ajatukselle ja hylkäsi sen samantien.

Raskaustestin "valmistuttua" lääkäri pyyti mut takaisin huoneeseen. Lääkäri sanoi, ettei tiennyt mikä mua vaivaa.  Vaikka toki olisin odottanut jotain vastauksia kipuiluihin, tuntui hyvältä, ku kerrankin joku lääkäri sanoo, ettei tiedä mikä vaivaa. Sekin oli tuossa tilanteessa parempi, kuin turhat heitot raskaudesta, kohdun tulehduksista ja muista vastaavista...


Tarinamme jatkuu toisessa postauksessa lähiaikoina..

-A-

6 kommenttia:

  1. Lääkärit on kyllä välillä hyvinkin perseestä. :D Tulis hirveä romaani jos alkaisin tähän selittämään kaikkea, mut toivottavasti sä oot nyt saanut asianmukaista hoitoa! On niin rasittavaa kun potilaan sanoja ei oteta tosissaan ja tehään jotain ihan omia diagnooseja, ilmeisesti mun kohalla oon liian sosiaalinen ja koska puhun paljon annan helposti pirteän kuvan itestäni, niin mussa ei ilmeisesti voi olla mitään vikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niiin typerää että liian äkkiä tehdään johtopäätöksiä mitkä ei oo oikeita! Arrrgh!

      Poista
  2. Wau miten vahva tyyppi sie oot! Jaksat kirjoittaa noihin ikävästä aiheesta pilke silmäkulmassa ja välillä naureskellen - arvostan, ettet anna tuon sairauden pilata sun elämää, vaan kohtaa sen suoraan ja jatka silti kunnolla eteenpäin! Ihailen (':
    Peeäs, tuo sun banneri on aivan ihana!

    http://matildannas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei,kiitos!! Tästä sun kommentista tuli kyllä hyvä olo!! Kiitän! <3

      Poista
  3. Onko tästä siis jatkoa jo tehty? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mutta voisinhan tuon tänään tehdä!:)

      Poista