Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

Mieleni vaeltaa


Päivät menee hurjaa vauhtia ja ohjelmaa piisaa. En olis varmaan muistanut koko blogin olemassaoloa, ellei joku ärsyttävä pöppiäinen olisi saanut olon vähän heikoksi. Niinpä skippasin tämän päivän treenit, käperryin tutun muumipeiton alle, pistin leoparditossut jalkaan, lämmitin kupillisen Finrexiniä ja vetelen Strepsilsejä naamaan. Kohta ehkä saunaan. Toki,olihan tämä ekan viikon sairastuminen tiedossa,sillä aina päiväkotiin mentäessä sieltä joku pöppiäinen hyökkää parin ekan viikon aikana..Mutta niin, ajattelin höpöstellä nyt paljon asiaa. Tai lähinnä omia kuulumisia, sillä nyt on paljon kaikkea jännää tapahtunut.

Noh, kuten sanoinkin, olen työssäoppimisjaksolla, joka on ihan sairrrraaaaan mielenkiintoinen! Oon saanu
eväitä jo ekan viikon aikana niin paljon tulevaa ammattia varten..Tämä on mielenkiintoista, mutta silti näyttö vähän stressaa.Onneksi sitä alan kunnolla stressaamaan vasta ensi viikolla!

Musiikin saralla tapahtuu myös aika paljon. Ollaan nyt treenailtu melko ahkeraan Vilin (rumpali) ja Mikon (basisti) kanssa, sillä meillä on keskiviikko-iltana keikka Public Cornerissa. Jännintä tässä on se, että tosiaan on uusi kokoonpano ja setti koostuu melkein kokonaan omista biiseistä.Hui! Ollaan myös sovittu hieman äänitysjuttuja, ja toukokuulla jossain vaiheessa pitäisi ilmestyä meidän EP! Ihan huisin jännittävää! En malta odottaa äänityksiä ja sitä, että saan jotain konkreettista käteen omista biiseistä..


Biisejä täytyy vielä treenata, sillä haluan saada tottakai mahdollisimman hyvää jälkeä aikaiseksi..Mutta jännittävää ja ihanaa! Myös kokoonpanon uudesta nimestä on keskusteltu,mutta sitä en vielä teille paljasta.. Musiikki on siis treeniä,äänityksiä ja keikkaa tällä hetkellä. Ei voi valittaa! (Toivon vaan, että parannun keskiviikoksi)

Kotonakin on riittänyt hommaa tottakai. Oon varannut ensi viikon perjantaista eteenpäin kirpparipöydän keskustasta Centrumilta, joten kaappeja on tyhjennetty ja kamoja hinnoiteltu.. Laihtumisessa on se huono puoli, että kaikki kivat vaatteet jää liian isoiksi. Ei niitä kannata kaapissa pitää, myyntiin vain.Yhden mekon säästin vain, koska Simo tykkää siitä niin kovasti,eikä halunnut sitä myytävän. Myös pinkki Puman kassi jäi kotiin Simon toiveesta.


Tänään olin kolmeen asti töissä. Äiti ja isi haki mut kaupunkiin ja käytiin ostoksilla. Sain uuden fleecepuseron ja hanskat. Sitä kun pönötät tunnin -18 pakkasessa päikkärin pihalla, alat kovasti vaan arvostamaan lämpimiä vaatteita..Nyt tilanne on korjattu,onneksi. Isi haki vielä apteekkilääkkeiden lisäksi ehkä toimivimman lääkkeen: Arnoldsin kinuskicreme donitsin.. Nam!!

Huomenna pitäisi lähteä Vilin synttäreille (jos olo antaa myöten) , ensi viikko menee näyttöjuttuja tehdessä ja lauantaina onkin mun synttärit. Minusta tulee vanha. Mulla on ikäkriisi. Missä vaiheessa musta on tullut oikeasti näin vanha, vastahan mä täytin 18! Huhhuh.

Mutta nyt menen lääkitsemään itseni särkylääkkeillä ja laittamaan saunan päälle! Oikein rentouttavaa ja tervettä perjantaita kaikille!






tiistai 28. tammikuuta 2014

Valintana lapset


Hei vain kaikille ja anteeksi piiiiitkä hiljaiselo! (Tai ainakin musta 4 päivää tuntuu pitkältä..) Hiljaiseloon on olemassa oikein hyvä syy: koulu. Mulla nimittäin alkoi erkkatyössäoppiminen eilen ja koko viikonlopunhan sitä jännäsin. Eilen olin työssäoppimassa ja siitä suoraan treeneihin,sitten simahdinkin yhdeksältä sohvalle. Tänä aamuna viideltä ylös ja töihin.

Monet eivät tunnut tietävän, mitä lastenohjaajan koulutus pitää sisällään ja missä lastenohjaajan töitä voi tehdä. Ajattelin nyt hieman valaista asiaa ja kirjoittaa yleisesti meidän koulutuksesta ja siitä, miksi olen tämän alan itse valinnut.

Eli, aloitin lastenohjaaja opintoni Jyväskylän Kristillisellä opistolla tammikuussa 2012.Koulutukseni kestää 2.5 vuotta, sillä olen ylioppilaspohjaisella linjalla. Tämä tarkoittaa sitä, että se yksi syksyn pätkä, jossa on perusaineita, jää minulta pois. Kun tsekkailee kouluni alkamisaikaa ja vertaa sitä linjani pituuteen, huomataan että hups, tämä on viimeinen kevääni tuolla koulussa kunnes saan ensimmäisen ammattini. (Tuon koko koulutukseni nimike on muuten lapsi -ja perhetyön perustutkinto- lastenohjaaja)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan koulutukseni on mennyt näin (kerron työssäoppimisjaksoittain): -Ensimmäinen kevät, päiväkoti-top pienten ryhmässä, kesto 5 viikkoa.
-Syksy 2012, top-jakso seurakunnassa, kesto 6 viikkoa. Seurakunnassa olin paljon eri kerhoissa (perhekerho, eka vauva-ryhmät, taaperokerho, päivkotiryhmät yms.).
-Alkuvuodesta 2013 oli ensimmäinen valinnaisen näyttö, eli ilmaisu. Suunniteltiin ja toteutettiin lapsille toiminnallinen satupolku.
-Keväämmällä oli aamu -ja iltapäivätoiminnan työssäoppiminen, kesto 4 viikkoa.
-Viime syksynä alustettiin perhetyön toimintaa perhekahvilakäynneillä
-Maanantaina alkoi erkka-top, kesto 4 viikkoa
-Viimeisenä on hiihtoloman jälkeen alkava perhetyön-top, kesto 6 viikkoa

Ja tässäpä on myös ne paikat yksinkertaisuudessaan,missä voit tehdä töitä. Toki huomioon pitää ottaa, miten moninaisissa paikoissa esim.erkkalasten kanssa voi työskennellä, tai miten laaja työnkuva seurakunnassakin voi olla. 

Työssäoppimiset on kaikki olleet tosi mielenkiintoisia ja mulla on käynyt tuuri, sillä olen aina päässyt hyvään työyhteisöön! Lisäksi oma kiinnostus alaa kohtaan on tietty ollut plussaa, eikä top-jaksot ole olleet pakkopullaa.(Tosin nyt kyllä vähän hirvittää tämä 10 viikon putki työssäoppimista.) Jokaisen top-jakson lopullahan meillä on näyttötilaisuus, eli suunnitellaan toimintatuokio, vedetään se, ja sitten top-jaksosta saadaan arvostelutilaisuudessa arvosana. Tottakai arvostelussa otetaan huomioon muukin top-jakson toiminta ja oleminen!

Itse olen tämän alan valinnut, koska olen aina ollut aika hyvä lasten kanssa. Vaikka itse sanonkin. Lasten hoitaminen on kivaa ja lapset on oikeasti aivan mainioita! Palasen kun saisi itselle lapsen ajatusmaailmaa tietyissä asioissa, niin elämä voisi olla hetkittäin paljon rennompaa. Ei pidä ajatella tietenkään naiivisti, että lasten kanssa työskentely on maailman ihaninta ja jotenkin helppoa hommaa. Sitä se ei aina ole. Lasten ongelmat, perheiden ongelmat ja kyllä, vanhemmat tuovat tietyissä tapauksissa oman haasteensa työhön. Haasteita täytyy olla jokaisessa työssä tottakai, mutta hetkittäin tämä on todella epäkiitollista työtä. Onneksi itsellä on vielä intoa jatkaa tämän alan opiskelua ja tehdä tämän alan töitä, vaikka epäkiitollisuuteen törmääkin.(Enkä nyt kyllä tarkoita sitäkään, että jokaisesta asiasta pitäisi suitsuttaa kuinka mainio olen ja teen työni hyvin,ehei. Tiedätte kyllä.)  Mutta onneksi niitä onnistumisen hetkiä on ollut enemmän!  Ja parhaan palautteen saan suoraan asiakkailta: lapsilta.

Yksi asia, mikä kiinnostaa todella paljon, on juurikin lasten ongelmat. Esimerkiksi nyt jo muutaman päivän erkkajakson aikana olen huomannut, miten paljon erilaisia erkkalapsia voi olla ja miten työssäni on otettava heidät huomioon. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta pieni ilo heräsi minussa, kun huomasin, millaisia erkkalapsia erkkapaikassani on. Ei siinä, en toivo kenellekään lapselle erkkadiagnooseja ja ongelmia, vaan ilo tuli siitä, että pääsen nyt vihdoin työskentelemään heidän kanssaan ja oppimaan uutta! Ja oppiminenhan tarkoittaa sitä, että joskus tulevaisuudessa voin olla auttamassa samanlaisia lapsia,oikein menetelmin. Jos voin yhdenkään lapsen ("normaalin" tai erkkalapsen) elämään vaikuttaa positiivisesti, se on jo paljon.

Mitä sitten vaaditaan, jos tälle alalle haluaa? Persoonana pitää tulla toki toimeen lasten kanssa. Yleensä ihminen tietää itsestään pitääkö lapsista vai ei. Lasten kanssa pitää olla myös oma itsensä! Lapset kyllä huomaavat heti, jos jotain roolia vedetään tai mielistellään. Ja kyllä,lasten kanssa pitää omistaa paksu nahka ja omata hyvä huumori. Sillä lasten suustahan se totuus oikeasti tulee. Omatoimisuus on myös tietenkin plussaa ja se, että itsellä on elämä tasapainossa ja elämä suht. raiteillaan. Kaalin on myös toimittava, mutta pääsykokeissahan on psykologin haastattelu! (:D) Jännäsin psykologin haastattelua ehkä eniten koko pääsykokeissa..

Itse olen tyytyväinen, että olen löytänyt tämän alan.Vaikka löysinkin sen sattumalta ja vahingossa, mutta löysin kuitenkin. Ensi syksynä odottaa uudet haasteet, sillä pääsin viime keväänä yliopistoon lastentarhaopettajan koulutukseen. Lykkäsin sitä kuitenkin vuodella, että saan lastenohjaajan ammatin alle..

Tässäpä tämä pieni postaus alastani! Jos jäi jotain kysyttävää, pistäppä kommenttiboksiin viestiä, tai sähköpostia osoitteeseen somethingabeverything@luukku.com

-A-













perjantai 24. tammikuuta 2014

Maailman ihaninta ajanhallintaa



































Olen aina ollut nirso kalenterini suhteen. Kalenterin on pitänyt kuvata minua ja sitä,millainen ihminen olen. Etsiessäni netistä kalenteria muutama viikko sitten, eteeni aukesi persoonallinen kalenteri sivusto. Uteliaana aloin tutustumaan sivustoon ja ihastuin heti. Sivusto, jossa voit suunnitella oman kalenterin!

Sain lahjakortin kyseiselle sivustolle ja aloin suunnittelemaan kalenteriani. Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee näin: valitse, minkä kokoisen kalenterin haluat, valitse kansi (valmiita kuvia ja teemoja on paljon!) tai sitten voit itse ladata kuviasi niin etu -kuin myös takakanteen. Valitse sisälle teemat,suunnittele minkälaisen viikkonäkymän haluat, ehkäpä haluat treenikalenterin erikseen alas ja myös to do- listan?.. Voi kuulkaa, tähän hommaan hurahtaa kuka tahansa! Kuinka mainio idea!

Kun olet suunnitellut oman kalenterisi, paina tilaa nappulaa ja tadaa, parin viikon sisällä se kolahtaa postiluukusta!



































Sisälle saat itse valita myös tuon esittelytekstin. Vaihtoehtoina on valmiita tekstejä tai sitten voit kirjoittaa oman. Itse vain hieman muokkasin valmista miau-tekstiä. Tuonne ylös (missä on nuo linnut) saa myös valita vaikka mitä värejä ja kuvioita. Itse rakastuin noihin lintuihin!

Näitä pokkarikalentereita on valittavana eri kokoisia: small,mediun (minulla on tämä), large ja A5. Tuolla voit suunnitella myös muistivihkon ja seinäkalenterin! Lisätarvikkeita (kuten nahkakannet) saat kalenteriin myös tilattua.



































Parasta tässä on se, että kalenteriin saa tosiaan laittaa juuri sen mitä itse haluaa. Minusta ihanin ja persoonallisin juttu tuolla oli nuo "viikon nuotit". Hihi, myös taakse olisi saanut useamman sivun nuottiviivastoa!



































Sydäntä lämmitti, kun huomasin kalenterin viimeisen päivän kohdalla tuon kiitos-tekstin. Eikä vain sen takia, että tuo oli todella söpö idea, vaan siksi, että tässä tuetaan kierrättämisideaa! Jee! Tästä pisteet todellakin!

Ainiin ja tuollaisia pieniä söpöjä kuvia on myös kalenteri täynnä! Pääsiäisen kohdalla on munia ja tipu, laskiaisen kohdalla on laskiaispullaa, joulun kohdalla on kuusi... Eli siis kaikkea, mitä voisin toivoa! Pieni kalenteri täynnä söpöyttä. Huommaatteks, oon ihan fiiliksissä KALENTERISTA!

Mutta eikö niin, että kun tylsänä, pitkänä, sateisena maanantaipäivänä avaat kalenterin, ja sieltä pomppaa söpö vaaleanpunainen lintu silmien eteen, et voi enää mököttää? Pienillä asioilla on todellakin väliä!

Mahtia tässä toiminnassa on myös se, että kyseiseen nettikauppaan voi ostaa kaverille vaikka lahjaksi lahjakortin! Kattokaa vaan kaikki kaverit,alatte saamaan kohta multa vain näitä lahjakortteja...

Muutamilta olen saanut kommenttia, että on melko kallista touhua oman kalenterin tilaaminen. Medium kokoinen kalenteri maksaa 32e. Vaikka nyt sainkin lahjakortin, aion todellakin tulevaisuudessa mukisematta ja valittamatta tilata oman,persoonallisen kalenterin. Olen persoonallisuudesta,piristyksestä,söpöydestä ja omanlaisesta tuotteesta valmis sen maksamaan!

Eli, jos haluat yhtä ihanan kalenterin, mene osoitteeseen persoonallinenkalenteri.fi (klick), ja tilaa sellainen! Voin kertoo, että ajanhallinnasta tulee aiiiika monta kertaa kivempaa!

-A-


tiistai 21. tammikuuta 2014

My Style 2.

Lupailin tehdä teille asupostusta viime viikolla, My Style tyyliin. Eli joka päivä asukuva ja kerralla kaikki tänne! Oman haasteensa tähän My Style-kertaan toi tuo valo: oon koulussa aina kun on valoisaa.. Muutamat kuvat ovat myös tavallistakin epätarkempia,johtuen siitä, että olin säätänyt kuvakoon liian pieneksi kamerassa..Koska olin työllistänyt Simon jo videopostausten ja asukuvausten kanssa, en viitsinyt toista enää raahata uudelle kuvausrundille, joten saatte nyt kärsiä muutamasta huonolaatuisesta kuvasta myös..

Olin viime viikon maanantain ja tiistain kipeänä kotona, joten tämä alkaa nyt vähän hassusti keskiviikosta..Mutta eipä siinä,aloitetaan!

Keskiviikko



Mekko: saatu joululahjaksi / laukku: Seppälä / kengät: Zatza / neuletakki: siskon vanha /sukkahousut: siskon vanhat

Tykkään tästä asusta todella paljon, ja koulussakin muutamat kaverit tätä kovasti kehuivat. Tykkään, kun tuollainen maalaishenkisempi mekko on yhdistetty niittisaappaisiin ja laukkuun! Sininen korostaa kivasti myös punaisia hiuksia! Tämä oli myös kätevä asu päällä, ei kiristänyt eikä puristanut.  Olisi ehkä halunnut jonkun yksinkertaisen korun tai asusteen vielä tähän, mutta en sellaista kivaa aamulla kiireessä löytänyt.

Torstai

Leopardihousut: H&M / musta pitkä paita: H&M/ koru: H&M/ hiuspanta: Simon / kengät: Zatza  

Ensimmäisen kerran koulussa tuli pidettyä noita leopardihousuja! Ja ne on iiihanat.Harmi, ettei tässä kuvassa nyt näy, kuinka kivasti löysät housunlahkeet laskeutui noiden kenkien kanssa..Asu oli myös kiva päällä. Housut,panta ja koru toivat kivaa twistiä asuun.
 
Perjantai

farkkulegginsit: kirppari / musta pitkä paita : H&M / huivi: siskon vanha / karvaliivi: saatu kaverilta omistus lainaan! / kengät: Zatza 

Sain kaverilta tuon karvaliivin omistuslainaan ja heti sitä piti kokeilla,tottakai! Melko simppeli ja mustavoittoinenhan tämä asu on, mutta panta ja liivi tuovat siihen jotain vähän erikoisempaa lisää. Tykkäsin tästäkin kovasti.
Lauantai


pipo: Simon vanha / musta pitkä paita: H&M / kaulakoru: H&M / karvaliivi: äitin tekemä <3 / "nahkalegginsit" : H&M / kengät: Zatza

Mun lemppari asu!! Tässä asussa kaikki on kohdallaan, ja toimii todellakin.Tää on niin mun näköinen asu! Ei muuta sanottavaa.

Sunnuntai

 Mekko: H&M/ kirppari / sukkahousut ostettu 8-luokalla..Sokkarilta? / kengät Zatza/ neule: siskon vanha / huivi: siskon vanha 

Löysin kirpparilta tuollaisen mustan hulmumekon ja heti näin siinä jotain Aria Montgomerymaista! Niinpä halusin lisätä tummanviolettia asukokonaisuuteen, ja muistin nuo sukkahousut. Tämä on kiva asu, ja tykkään tosi paljon tuosta pannasta tässä! Anteeksi, että kuva ei ole kovin tarkka..
Maanantai
  
Pipo: H&M/ farkut: kirppari/ paita: H&M / punainen paita: Gina / koru: H&M / toppi: Gina 

Tämä asu on kuvattu äsken,sillä eilen unohdin sen kuvata. Kyllä vain.On huonolaatuinen koska sisällä otettu ja aarrggh. Vihaan talvee, tuu jo kevät ni saa ottaa asukuvia rauhassa..
Tämä asu oli vähän tuollainen grunge-tyylinen, johtuen lanteilla olevasta ruutupaidasta. Arastelin ensin paidan pitämistä noin, mutta kylläpä se vain päivän mittaan alkoi tuntua luontevalta.

Tiistai

Valkoinen toppi: Gina / persikan värinen paita: Gina/ farkut: kirppari / kengät: Zatza / helmikorvakorut: kätköistä 

Kävin eilen ostamassa Ginasta tuon paidan (5e) joten olihan se pakko pukea päälle. Tykkään, että jossakin mun asussa on vähän tuollaista heleämpääkin väriä! Anteeksi huono kuvanlaatu!

Ei varmaan jäänyt epäselväksi mun lempiasu?Hih!
Mitäs mieltä te ootte näistä?

-A-  

maanantai 20. tammikuuta 2014

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Videopostaus vol 1: Hiukset ja ihmis/ystävyyssuhteet

Huoh ja voi hemmetti. Olen siis tänään teknisistä ongelmista johtuen vääntänyt teille 6 TUNTIA videopostausta.. Koska kysymyksiä oli paljon,tuli videosta todella pitkä,eikä siis mahtunut kokonaisena tänne. Niinpä saatte nyt tämän viikon aikana jokapäivä tänne uuden videon (tai kaksi), jossa vastailen kysymyksiin. Kysymykset on siis kategorioitu. Koska jouduin pätkimään videota hieman,saattaa vika sana jäädä joistakin pätkistä videolta pois, mutta eipä anneta sen haitata niiiiin! Jos haluatte katsoa isommalta ruudulta ja hitusen edes parempilaatuisena,klikatkaa itsenne suoraan Youtubeen katsomaan näitä!







-A-

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nyt saa kysyä!


























Nyt on tullut aika suuuren ja mahtavan videopostauksen! Samalla videopostaus on myös kysymyspostaus!
Olen halunnut jo kauan tehdä videon ja toiveita on tullut mm.lauluvideon tekemisestä. Sen lupaan teille toteuttaa kyllä vielä tämän kevään aikana, mutta haluan nyt jotenkin ns. pehmeän laskun videopostauksiin.
Samalla opitte tuntemaan vähän, millainen tyyppi täällä kirjoittelee!

Eli, jätä kommenttiboksiin minulle yksi,kaksi,kolme,neljä,viis..Ihan niin monta kysymystä kun haluat! Vastailen niihin sitten videopostauksessa luultavammin sunnuntaina tai ensi maanantaina, jos en kohtaa hirveitä teknisiä ongelmia (esim.en löydä mun muistikorttia...Kyl se varmaan löytyy...) Ei muuta,kun tykittämään mua kysymyksillä!

Muistathan sitten kysyä semmosia suht. asiallisia kysymyksiä!

-A-



tiistai 14. tammikuuta 2014

Mikä endo?

" Endometrioosi on kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, jota sairastaa arviolta 5-10 % hedelmällisessä iässä olevista naisista. Endometrioosissa kohdun limakalvon (endometrium) kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle esimerkiksi munasarjoihin, munanjohtimiin sekä kohdun ja suolen pinnoille.

Endometrioosipesäkkeet käyttäytyvät samantapaisesti kuin kohdun limakalvo. Ne reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Estrogeenitason kohotessa pesäkkeet paksuuntuvat, mutta väärässä paikassa kasvava kudos ei pääse poistumaan elimistöstä vuotona. Vatsaontelossa vuotava veri ärsyttää ja tulehduttaa viereisiä kudoksia, jonka seurauksena voi muodostua arpikudosta ja elimiä toisiinsa liimaavia kiinnikkeitä.

Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella" -Endometrioosiyhdistys


Se oli kesä 2010. Olin saanut töitä Jyväskyläläisestä siivousfirmasta. Päivät alkoi melko aikaisin, 06.00. Jotta kerkeisin töihin, piti Hankasalmelta lähteä ajamaan viiden aikoihin. En valittanut, oli tosi jees, kun olin saanut kesätöitä, saisi vähän omaa rahaa säästöön.

Siivoaminen kesätyönä oli ihan kivaa, eikä niin hirveää, kun olin ajatellut. Fyysisesti raskastahan se oli, varsinkin, kun työskentelin yksin. Siivouskohteet olivat vanhoja kerrostaloja, joissa ei ollut hissiä. Siivouskamojen roudaaminen otti koville, mutta jaksoin silti. Vajaa kolme viikkoa meni hyvin, vaikka työpäivän jälkeen väsyttikin ihan hirveästi.

Yhtenä päivänä olin siivoamassa taas jotain rappua, kun alavatsassa vihlaisi. Tuntui ihan siltä,kun puukolla olisi pistetty. Sen jälkeen tuli outo tunne, hirveä väsymys ja jotenkin todella puutunut olo. En kiinnittänyt huomiota asiaan, vaan tein työpäivän loppuun. Seuraavana päivänä tapahtui sama homma. Sitä seuraavana päivänä töissä kipu yltyi niin kovaksi, etten pystynyt kävelemään. Kipu oli lamauttavaa,puuduttavaa ja jotain ennenkokematonta. Tuolloin itkin kivusta ensimmäisen kerran. Soitin äitille,soitin työnantajalle ja soitin sisko-Hipsulle, joka oli myös samassa firmassa töissä. Näin siskon meidän työpaikan varikolla. Jälkeenpäin sisko sanoi, että muhun täytyi oikeasti sattua, kun itkin. Vaikka olenkin herkkä itkemään ns."henkisistä jutuista", niin fyysistä kipua kestän todella hyvin.

Ajoin kotikotiin ja menin päivystykseen. Ensimmäisenä tietenkin oletettiin, että mulla on VTI, olen raskaana tai mulla on klamydia. Kahdesta viimeisestä sanoin, ettei varmana oo, mut tehkää nyt ne testit. Kaikki oli testien mukaan ok. Hankasalmen TK:sta mut lähetettiin Jyväskylän päivystykseen ultraan ja tarkempiin testeihin. Siellä ensimmäisenä arveliin kohdun tulehdusta, mutta sitäkään ei sitten onneksi ollut.. Lopullinen diagnoosi oli lähinnä arvaus: endometrioosi. (Tämän kuullessa olin ite ihan että whaaat the fuka is thaat?) Vaikka ultrassa ja testeissä/tutkimuksissa ei mikään antanut siitä varmuutta, oli se ainut mahdollinen kipujen aiheuttaja. Endometrioosi on muuten perinnöllinen sairaus. Itse olen sen perinyt äidin puolelta.Sain kipulääkkeet ja olo parani. Jouduin lopettamaan kesätyöt lääkärin suosituksesta.

Kipuja ilmaantui silloin tällöin tämän jälkeen, mutta samanlaisiin sfääreihin ne eivät enää menneet, kun mitä kesällä olivat olleet. Alavatsan kipua alkoi ilmaantua hiljaa taas 2011 kesän ja syksyn aikana. Kivuista seurasi massiivinen väsymys ja puutuminen. Varasin ajan yksityiselle, jossa tutkittaisiin, onko endosta merkkejä.

Syksyllä 2011 endometrioosi näkyi tutkimuksissa ensimmäisen kerran. Lääkäri löysi kolme pientä kiinnikettä, ja papereissa diagnoosina taisi olla "syvän lantionpohjan endometrioosi." Sain kipulääkettä kipuihin  ja e-pillerit endon leviämisen estämiseksi..

Jouduin lopettamaan helmikuussa 2012 pillerit migreenin takia. Kipuja ei ilmaantunut ja kerkesin jo huokaista helpotuksesta kipujen suhteen. Syksy 2012 kuitenkin muutti kaiken taas uudestaan.

Se taisi olla lokakuuta.Heräsin yöllä jäätäviin kipuihin, taas se joku oli tökkimässä puukolla alavatsaa ja alaselkää. En päässy kävelemään, alavatsa kramppasi, oksentelin, vatsa turposi niin, että näytin kahdeksannella kuulla raskaana olevalta.(Se oli muuten erittäin jännittävän näköistä :D ) Varasin ajan Jyväskylän parhaalle yksityiselle.Ilmoitin varauksessa myös sen, että haluan ultran. 

Pääsin lääkäriin todella nopeasti, mikä helpotti henkisesti oloa todella paljon. Lääkäri otti minut vastaan,kuunteli oireeni ja kyseli endometrioosihistoriaani. Hämmästyin todella, kun lääkäri totesi "Ei sulla ole endometrioosia.Sulla on keliakia." (Jälleen kerran olin että whatthee.)Yritin siinä sönköttää ultrasta ja kiinnikkeistä ja siitä, että ruoka ei ole yhteydessä kipuihin tai turvotuksiin. Kysyin, että eikö sitä ultraa voisi nyt tehdä kuitenkin. "Ei. Varaa aika keliakiatesteihin." Ensimmäisenä kerran ikinä, tuli olo, että mua ei kuunnella.Ärsyyntyneenä ja hieman köyhempänä lähdin kyseisestä paikasta pois. Enkä muuten varannut aikaa keliakiatesteihin.

Kivut jatkuivat ja muutaman päivän päästä menin tavan päivystykseen vinkumaan vahvempia kipulääkkeitä tai jotain, mikä helpottaisia oloa.Olo oli mitä mainioin: sattui,väsytti,ärsytti..Oikeastaan siinä vaiheessa koko tilanne alkoi oikeastaan lähinnä naurattamaan. (En sitten tiedä,oliko Panacodilla osuutta asiaan) Kerroin lääkärille oireet ja lääkäri halusi tehdä sisätutkimuksen. Tutkimuksessa selvisi, että kipuilevalta puolelta (vasemmalta) kohtu on koholla, aivan kuten raskaudessa. Niinpä lääkäri totesi vain, että "olet raskaana".  Tässä vaiheessa repesin nauramaan ja kielsin asian. Lääkäri halusi ottaa näytteen kuitenkin, ja toisti monta kertaa vielä että kyllähän sinä raskaana olet.

Käppäilin odotusaulaan,jossa Simo odotteli. Simon ilme oli precious, kun kerroin, että oon kuulema raskaana. Molemmat lähinnä naurahti ajatukselle ja hylkäsi sen samantien.

Raskaustestin "valmistuttua" lääkäri pyyti mut takaisin huoneeseen. Lääkäri sanoi, ettei tiennyt mikä mua vaivaa.  Vaikka toki olisin odottanut jotain vastauksia kipuiluihin, tuntui hyvältä, ku kerrankin joku lääkäri sanoo, ettei tiedä mikä vaivaa. Sekin oli tuossa tilanteessa parempi, kuin turhat heitot raskaudesta, kohdun tulehduksista ja muista vastaavista...


Tarinamme jatkuu toisessa postauksessa lähiaikoina..

-A-

lauantai 11. tammikuuta 2014

My style inspiration

En ole kauheammin tänne postannut mitään kattavia analyysejä mun tyylistä, tai kertonut, mitkä jutut mua inspiroi/ohjaa pukeutumisessa. Syynä tähän on ollut se, ettei ole yhtä tiettyä juttua, mikä mua inspiroi. Otan inspiraatiota tosi paljon eri tyyleistä, ja siksi toi mun vaatekaappi on aikamoinen sekasikiö..

Työn puolesta se on hyväkin, että niittipaitojen ohella löytyy myös jotain vähän hillitympää (eli kollareita ja huppareita). Vaikka töihin pitääkin katsoa vähän,mitä päällensä laittaa, en aio tinkiä tyylistäni vain sen takia, että olisin "lastenohjaajan näköinen." Tällä yleensä haetaan varmaan sitä Marimekkopaitaista naishenkilöä..Siitä, miltä lastenohjaajan/lastentarhaopettajan pitäisi näyttää, voisin saarnata teille pitkät pätkät, mutta nyt sitä en tee. Olen nimittäin löytänyt oman tyylimuusani,uuden inspiraation lähteeni ja haluan esitellä sen teille! Saanko esitellä: Aria Montgomery (Lucy Hale).


























Aria Montgomerya näyttelee Lucy Hale, TV-sarjassa Pretty Little Liars. Arian tyylin kulmakivet ovat maanläheiset tummat värit, isot korut, bootsit+sukat/näyttävät legginsit ja rock-henkisyys. Kuitenkin tyylissä on aina jotain söpöä ja naisellista.Arian tyylissä yhdistellään rohkeasti myös aiiiivan erityylisiä vaatteita kokonaisuudeksi, joka ihme kyllä toimii. Alla oleva kuva toimii esimerkkinä tästä. Itselleni ei tulisi mieleenkään yhdistää pääkallopaitaa ja ainakaan ruskeaa nahkahametta. Tämä kuitenkin toimii.

Arialla on muuten myös melkein aina takkina nahkatakki! Välillä melko räväkkääkin tyyliä tasapainottaa melko luonnollinen meikki ja luonnolliset hiukset. Oon kyllä ihan hirveen kateellinen Lucylle noista sen silmistä ja hiuksista..


























Tässä nyt oli tällänen pieni postaus mun tyylimuusasta! Kannattaa muuten katsoa PLL:ia, siihen jää koukkuun! Ajattelin muuten tehdä teille taas ensi viikolla My Style postauksen, minkä tein syyskuussa (?). Eli viikon ajan otan jokaisesta päivän asustani kuvan ja sitten teen postauksen niistä..

Edellinen My Style postaus löytyy TÄÄLTÄ. Hassua katsella noita asukokonaisuuksia nyt jälkeen päin, koska ne näyttää tosi oudolta eikä tunnu enää kauheasti munlaiselta! Mutta juu,itse alan siivoilemaan ja pakkailemaan, kun olen menossa Marian luokse illalla ja siitä jatkamme johonkin rilluttelemaan!



























Kivaa lauantaita!

-A-

(Kaikki kuvat lainattu netistä)

torstai 9. tammikuuta 2014

Kuinka toteuttaa viikonlopuksi suunnitellut suunnitelmat? Täältä saat vastauksen.

Viikonloput, jolloin Simba on muualla, on yleensä sellaisia, joihin suunnittelen paljon tekemistä. Suunnittelen sitä siksi, että oikeasti "omalla ajalla" tekisinkin jotain, ja siksi, ettei iske ikävä. Yleensä käy kuitenkin niin, että suunnitelluista asioista toteutan alle puolet. Suunnitellut asiat ovat sitäpaitsi yleensä "pese pyykkiä, käy suihkussa"- tyyppisiä,, joista toteutan vain suihku-osion. Viikonlopun jälkeen iskee pieni morkkis siitä, että oikeasti aikaa ei ole käyttänyt hyödyksi.

Huomenna Simo lähteekin Kotkaan äänittelemään, ja jään yksin viikonlopuksi. Halusin kerrankin! pitää kiinni omista suunnitelmistani, ja keksin pienen apuvälineen siihen. Ja se on vanha kunnon lukujärjestys. Tein taulukon, johon listasin kaikki asiat, mitä pitäisi ja mitä haluaisin tehdä viikonlopun aikana. Listaaminen tapahtui tietenkin pohjautuen mahdollisuuksiin ( eli elämän tylsiin realiteetteihin) ja esimerkiksi vampyyrijahdin ja muumimaailmassa pistäytymisen pyyhin lauantai-illan kohdalta pois..Harmi...

En tiedä auttaako tämä lukujärjestys yhtään toteuttamaan näitä asioita,mutta ainakin on yritetty! Ja tuleehan niistä asioista jotenkin "virallisia", kun ne listaa ja vielä julkaisee tällaisessa palvelussa. Nyt  kuitenkin joku hullu stalkkeri tietää  tän ansiosta missä meen koko viikonlopun ja sit se tulee ja kyttää mua ja tulee yöllä parvekkeelle ja tuijottaa mua kun mä nukun......Olikohan tää sittenkään hyvä idea....Hah, no ei vaan.. Mutta tässäpä tää mun ihanainen lukujärjestykseni nyt on! Nauttikaa!

-A-

 PERJANTAI
LAUANTAI
SUNNUNTAI
Klo: 12.00 Koulu loppuu → Ruokailu! (Kasvissosekeittoo nam!!)
Klo: 09.30 Herää herätyskelloon. Siis ihan oikeasti herää. Ei saa torkuttaa. Syö hyvä aamupala!
Klo: 10.00 Herää. Nyt saa torkuttaa..
Klo: 13.45 Hyppää junaan, joka vie sinut kotikotiin. Pussaile/kiusaa kissoja.Ommelkaa äitin kanssa maailman ihanin karvaliivi valmiiksi.
Aamupäivä/alku iltapäivä: Pistä yksi koneellinen pyykkiä, imuroi,pyyhi pölyt. Siivoa vaatekaapista kirpparille vietävät vaatteet pois..
Päivä..Postaa tyylipostaus!
Syö,rötvää...Voisit käydä myös lenkillä?Tai treenata laulua?
Tämä oli pikavisiitti, klo: 15.48 hyppää JKL:n junaan! Vie kamat kämpille.
n.Klo: 14.00 Lähdeppä lenkille! Ihan oikeesti,vaikka väsyttäis..
Alkuilta.. Käy suihkussa, ja laittaudu ihmisen näköiseksi, jos olet menossa jameihin..
n.klo: 17.00 Olet maailman ihanimman Tarun luona <3 Höpötä, naura noita-akka naurua, naura Tarulle yms. normaalia
Lenkin jälkeen...Suihku.+ Avokadopasta! Kirjoita laulunsanat ylös, jotka on melko valmiina jo päässä. Hyräile,vihellä tms. Päässä olevat melodian pätkät johonkin varmempaan paikkaan (kun siis se oma pää...)
n.Klo: 21.00 Hae Simba linja-autolta ja viekää kamat kämpille.. klo 22.00 menkää jameihin
Illalla... Tee jotkut kivat kynnet ja nukahda sohvalle.
Illalla: Lähde ulos,nuku,kato leffoja, tee mitä huvittaa!Pitäiskö postata?
VIIMEISTÄÄN: 00.30 Jameista kotiin nukkumaan!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Parhaat kaikista

Kaikista postauksistani muutamat ovat jääneet mielen päälle, sellaisina lempparipostauksina. Ne ovat mielestäni olleet hyvin kirjoitettuja, aiheeltaan hyviä tai muuten vain niistä on jäänyt tosi hyvä fiilis. Päätinkin nyt tehdä teille pienen kollaasin minun mielestäni parhaista postauksistani! Kerron myös, miksi tykkään niistä. (Postaukset eivät ole paremmuusjärjestyksessä! Postauksen pääsette lukemaan klikkaamalla postauksen nimeä.)

1.  Miten teillä nukutaan? Postaus, jonka takia oikeastaan uskalsin aloittaa blogin. Olin tätä aihetta pyöritellyt päässä jo kauan ja olin yrittänyt tehdä siitä jopa laulun. Ei toiminut lauluna, postauksena kyllä.

2. Keikkaihmistyypit Tätä postausta oli hauska kirjoittaa, repeilin ääneen, kun muistelin kyseisiä tilanteita keikoilla. Ja hauska huomata, että muitakin tämä jaksaa naurattaa!

3.Neito nimen takana Oli mielenkiintoista tutustua oman nimen juuriin ja jakaa se muille. Yllättävän henkilökohtainen postaus, jonka julkaisua tuli vähän jännitettyäkin.. Oli myös kiva jakaa ihmisille enemmän jotain itsestäni..

4. How I feel about the music Niin paljon asiaa itselle rakkaasta asiasta. Ajatuksia ja mielipiteitä, mitä olen jo pitkään halunnut sanoa.

5. -12.5kg Itselleni tosi tärkeä postaus. Aluksi oli kiva kirjoittaa tätä, sitten tuli häpeä kertoa tästä asiasta ja lopulta tunsin itseni voittajaksi. Minä pystyin!

6.I whip my hair back and forth: toivepostaus hiuksista Eka toivepostaus jee! Ja tykkään älyttömästi tosta kuvasta.

7. Mun iho eikä kenenkään muun aikailailla ensimmäinen mielipidepostaus. Sai paljon kiitosta ja herätti keskustelua.

Tässä oli mun lempparit, ja vieläkin kaikista näistä tulee tosi hyvä fiilis, kun näitä lukee. Oli myös jännä havaita, kuinka paljon oli tullut kirjotettua postauksia syksyn aikana! Tehkääpä vielä sellainen homma, että linkittäkkää kommenttiboksiin mielestänne paras postauksenne! Tai jäikö tästä listasta joku postaus puuttumaan, mistä te tykkäsitte erityisen paljon?

-A-




perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet


Tässäpä teille mainio ja ihanainen kollaasi uudesta vuodesta! Kävi taas jälleen kerran ns. perinteiset, eli kamera oli matkassa mutta kuviapa ei tullut otettua kovin paljon. Mikä siinä on että koskaan ei bileissä muista sitä kameran olemassaoloa?
 
Lähdettiin tiistaina siis Helsinkiin viettämään uutta vuotta Simon siskon, Sannin, ja Sannin poikaystävän Patskun luo. Sanni oli tehnyt nami nami ruokaa (josta unohdin ottaa kuvan, kun oli niin kiire syömään..Hups..) joten siinä syötiin ja juotiin. Porukkaa oli mukavasti paikalla, ei liikaa eikä liian vähän.. Ilta meni jutellessa ja jameillessa. Ihanaa kun on paljon soitto -ja laulutaitoista porukkaa paikalla, lähtee hyvin coverit sekä freestyle!
 
Jossain vaiheessa iltaa siirryttiin Navy Jerry's- baariin, jossa kerettiin olla ehkä tunti. Narikassa kävi myös perinteiset, eli Simoa luultiin naiseksi. Pienet naurut siinä taas sai! Se on melko outoa katsoa, kun miehet tulee iskemään omaa poikaystävää.. Ja parasta on se hämmennys niiden kasvoilla, kun ne tajuaa, että iskivät just miestä! Haha!
 
Siinä joskus viiden jälkeen käytiin nukkumaan ja nukuttiin iltapäivään asti. Käytiin keskiviikkona Kirkkonummella Simon toisen siskon luona, syötiin pizzaa ja herkuteltiin. Eilen käytiin elokuvissa katsomassa Hobitti ja tultiin illasta takaisin Kotkaan. Oli kyllä pitkästä aikaa oikein mukava uusi vuosi!
 
Täällä Kotkassa ollaankin sitten maanantaihin asti. Tiistaina pitäisi orjentoitua taas arkeen. En muista, milloin viimeksi olisin kokenut näin suurta kouluahdistusta, kuin nyt. Ehkä se on siinä, kun tietää, ettei ole kun muutamat hassut kuukaudet tuota koulua jäljellä.Toisaalta, nyt on tulossa varmasti rankin aika koulusta, sillä muutaman viikon päästä alkaa kymmenen viikon harkkajakso, josta pitäisi kaksi näyttöä väsätä.. Onnea Simo, sulla saattaa olla tosi hyväntuulinen emäntä kotona seuraavat kolme kuukautta! Onneksi lähitulevaisuudessa siintää kaksi Duon keikkaa, mun synttärit 8.2 jee, ja Simon ja mun vuosipäivä 15.3. Saa jotain kivaa ja piristävää kaiken koulun keskelle!
 
Vähän harmittaa, kun tää blogin pitäminen on jäänyt niin taka-alalle loman aikana. Tuntuu, että postauksiin ei tule käytettyä tarpeeksi aikaa, ja nää on tälläisiä nopeita "eilen tehtiin tota ja nyt tehdään tätä"-tyyppisiä..Tosin, eipä nyt lomalla mitään sen suurempaa tapahdukaan, mistä pitäisi kirjoittaa..
 
Yhtenä pienenä lupauksena lupaan siis panostaa näihin postauksiin taas kunnolla, kunhan loma saadaan päätökseen!
 
 
Mites teidän uudet vuodet meni?
 
-A-