Sivut

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

So this is Christmas



































Tässä tunnelmakuvia eiliseltä! Jouluaatto meni rauhallisissa merkeissä, vaikka vilinää ja vilskettä aattoon toi 3-vuotias siskontyttö/kummityttö. On ihana katsoa vierestä, kun pieni jännittää pukin tuloa ja kyselee koko ajan, milloinka se pukki nyt oikeasti tulee! Olisipa itsekin vielä niin pieni.

Eilen heti aamusta mentiin palveluasuntolaan,Aurinkolaan moikkaamaan Vanhaa-Mummoa. Eli siis äitinäitiä. Mummo on asunut viime keväästä Aurinkolassa. Sitä ennen mummo asui täällä kotikodissa. mutta kun mummo kaatui jalkansa pahasti eikä enää olisi täällä meillä pärjännyt,joutui hän muuttamaan pois.Onneksi Aurinkola on vain 5km:n matkan päässä!

Mummolavierailun jälkeen lähdettiin kotiin ja käytiin joulusaunassa. Saunan jälkeen nukutin F:n päiväunille ja laittauduin. Tuli hieman meikattua ja laitettua hiuksia. Jouluaaton asuna toimi pitkä H&M:n paita ja H&M:n lastenosastolta ostetut kimallesukkahousut. Kuvakollaasissa on myös kuva niistä!

Kolmen aikaan lähdettiin perinteisesti joulukirkkoon. En ole itse kovin kova kirkossa kävijä (eli siis käyn kerran vuoteen juurikin jouluna.)enkä odota kirkolta paljon, mutta tämän vuoden joulumessu oli kyllä melkoinen fiiiksen laskija. Jos pappi puhuu siitä, kuinka lapset raatavat joululahjojemme eteen tehtaissa,hengittäen myrkkykaasuja ja joku on jopa kuollut lahjani puolesta,nostattaako se joulumieltä? No ei. Oudoksi koko hommasta teki sen,ettei pappia näkynyt missään.Ilmeisesti hän puhui sivulta yläparvelta..

Kirkon jälkeen lähdettiin hautausmaalle. Hautausmaa on niin ihanan näköinen jouluisin: on pimeää ja koko hautausmaa on yksi suuri kynttilämeri! Hautausmaan jälkeen tultiin kotiin,laitettiin ruoka pöytään ja syötiin.
Itsehän en syö jouluruokaa, enkä ymmärrä oikein miksi se on niin suurta herkkua joillekin. Mulla on ollut perinteenä jo monia monia vuosia oma jouluherkku: kanaleipä! Nams nams. Kuva tästä on kuvakollaasin ruokapöytäkuvassa,vasemmalla alhaalla.

Ruuan jälkeen odotettiinkin malttamattomasti pukkia saapuvaksi ja kyllähän se sieltä tuli! Pääsinpä itsekin jopa pukin sylissä käymään. Lahjoja tuli oikein sopivasti ja olivat mieluisia. Sain lahjaksi:














1.Äiti ja isi antoivat Tigin shampoo ja hoitoaineen minulle ja Simballe. Hyvä valinta, sillä tuota hiusta meidän suhteessa riittää ja molempien kiharat kaipaavat kosteutusta.

2. Äitiltä ja isilta Ginan lahjakortti.Jee, saan ostaa vaatteita muualtakin,kuin kirpparilta!

3. Rakas kummitäti antoi minulle ja Simballe ihanan taulun! Sopii meidän kotiin niiin hyvin!

4. Hipsulta ja Juholta saatiin Hesburerin lahjakortti!...

5.Kuin myös 2kpl leffalippuja. Saatiin myös toiset 2kpl lippuja Tarja-tätiltä! Nämä tulee kyllä tarpeeseen,sillä tykätään Simon kanssa katsoa leffoja aika paljon!














6. Karolta,Fiinulta ja Eskolta H&M:n lahjakortti

7. Raija-serkun perheeltä ihana tuikkukoriste! Saan vihdoin partsille tuikun!

8. Fiinulta S-ryhmän lahjakortti

9. Äitiltä ja isiltä iso pullo hiuslakkaa. Tulee tämäkin meidän taloudessa tarpeeseen..

10. Molemmilta mummoilta pienet joulustipendit!

En malta odottaa perjantaita ja alennusmyyntien alkamista..Aion mennä heti aamusta kun kaupat aukeavat kunnon apajille!

Tänään ollaan vain oltu ja syöty. Kävin isin ja Eskon kanssa lenkillä ja teki hyvää suklaa-aamupalan jälkeen..Huomenna mennään mummolle Tapaninpäivän syömingeille ja sitten illalla suuntaan kohti Jyväskylää. Nyt vetelen eilistä pannacottaa naamaani ja lähden katsomaan jotain leffaa!

Rentoa oloa kaikille!

-A-

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja. Eritoten tuo taulu on kiva :) Kuulostipa melko oudolta joulumessulta.. siis voin kuvitella sen tunnelman laskun jos tuommosta puhutaan kirkossa.. hmh... :S

    Ps. Pakko vielä mainita, että oot niin hirmu kaunis tuossa banneri kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi taulu on kyllä ihana! Ja toi joulumessu oli jotenki todella outo,tosin,saihan siinä siskon kanssa kirkonpenkissä sit melko hyviä vitsejä aikaan.:D

      Voi kiitos!:) Käyn muuten tutustumassa huomenna sun blogiin,kun pystyn sen ajan kanssa tekemään!

      Poista