Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Rakas F..


Kolme vuotta ja yksi päivä sitten talsin aamukahdeksalta Kuokkalasta Harjulle. Päällä oli elämäni hirvein darra (tai silloin luulin ettei pahempaa voi tulla..). Pitennetty viikonloppu oli alkanut torstaina, ja teatterilinjalaisten kanssa oli tullut juhlistettua jotain, mutta en muista mitä.

Harjulla,omassa ihanassa yksiössäni kävin suihkussa ja hyppäsin Hankasalmea kohti vievään junaan. Päivän ohjelma oli selvä: Riksu-kummin luo,lääkäriin,kotiin,Riksu-kummin luo pikkujouluihin ja siitä Revontuleen katsomaan Ismo Leikolaa. Suunnitelmiä tätiksi tulemisesta ei tuona päivänä ollut.



Yhden aikaan pääsin lääkäristä pois ja äitiltä tuli samoihin aikoihin viesti. Viestissä luki, että sisko on lähtenyt synnyttämään. Ajattelin, että kyllähän siinä kestää, mutta vain muutaman tunnin päästä pieni tyttönen olikin jo maailmassa. Ensimmäisestä kuvaviestistä ajattelin vain "Voi miten pieni.Ja ruttuinen."

Pikkujoulujen sijasta juhlistinkin sitten tädiksi tulemista!



























Minua pyydettiin rakkaan F-neitosen kummiksi ja tottakai suostuin. Kun F oli kahdeksan kuukauden ikäinen, olin elokuusta joulukuuhun aina 3-4 päivää viikossa hoitamassa häntä Lahdessa.Tuntuu,että noista ajoista ei ole kauaakaan,mutta silti F täytti eilen jo 3.

Aina sanotaan, että lapset kasvavat nopeasti, mutta mihin se aika on oikeasti mennyt?
Nykysin herätään "TÄTI TÄTI TÄTI!!" huutoihin. Hoitoaikana heräsin pieneen tuhinaan ja puuskutukseen pinnasängyssä.


On ihanaa, kun on pieni pirpana jonka höpöjuttuja voi kuunnella. Ja onhan se ihan kiva, että voit puhua jollekin intohimoisesti keijuista,Hello Kittystä ja enkeleistä, ja kerrankin joku on samalla aaltopituudella kanssasi.

Yhdessä touhuaminen, Skypettäminen ja höpöttely onkin parasta mitä F:n kanssa voi tehä. F oppi puhumaan melko nopeasti onkin verbaalisesti tosi lahjakas.  Lapsen maailma on niin omanlaisensa ja aikuisilla olisi oikeasti opittavaa lapsilta. Itse opin F:ltä sen, mitä haluan tehdä työkseni. Vaikka olin aina pitänyt lapsista ja tykännyt hoitaa niitä, en ollut ajatellut kyseistä alaa vakavissani. F:n syntymän jälkeen koin valaistuksen ja tässä ollaan..

Nyt kun tarkemmin ajattelen, en edes hirveästi muista aikaa ennen F:ää. Tämä lause kuullaan usein äitien suusta, mutta kai sen voi suhteuttaa myös tätiolentoihin. Kyllähän tuo pienet rikastuttavat niin vanhempien, kuin tätien/enojen jne. maailmaa.

Parasta, mitä pieneltä voi saada ja mitä itse voi antaa takaisin, on ehdoton rakkaus. Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun pieni olento tulee halaamaan,suukkottamaan ja sanomaan "Mä rakastan tätiä."

Ja kyllä tätikin rakastaa sua,F, vaikka olisit mitä ja vaikka susta tulisi mitä.














































Viikonloppuna suunnataankin sitten Helsinkiä kohti, juhlimaan F:n kolmevuotissynttäreitä! Onnea rakas F, vielä kerran! Pus pus!


Pitennetty viikonloppu pitää sisällään myös itsenäisyyspäivän juhlan, jonne lähdetään S:n kanssa huomenillalla. Päivitystä juhlasta ja synttäreistä tulee sitten sunnuntaina. Ensi viikolla toteutan myös toivepostauksen, aiheena mun hiukset! Ja huomenna tuttuun tapaan tulee torstain Avon-päivitys.

Kivaa loppuviikkoa!

-A-








12 kommenttia:

  1. Oi oot ihan tajuttoman kaunis !! Varsinkin tossa bannerin kuvassa :) mä oon kummitäti, ja on se niin suloista. Vaikka mun pikkuinen onkin vasta puolivuotias, niin odotan jo, että saan leikkiä ja jutella sen kanssa.

    uskaltaisin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä ne vaan nopeesti kasvaa:)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tosi suloinen lapsi!!:)

    http://iiratuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Selasin sun blogia enemmänkin, tosi kivalta vaikuttaa! :)
    Ja ihania kuvia tässä. Lapset kasvaa todella nopeasti, kokemusta on. Tuntuu ihan hullulta että omakin siskontyttö menee parin vuoden päästä yläasteelle, vastahan se istui mun sylissä ja luettiin kirjaa yhdessä!
    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos vaikuttaa kivalta! Toivottavasti tuo typy pysyis vielä pienenä pitkään:)

      Poista
  4. Kiva tää sun blogi ja ihana banneri! :)
    http://diversityofmylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. ihanan väriset hiukset siulla ja tosi kivoja kuvia varsinki tuo toisiks vika kuva! :)
    (liityin lukijaks)

    emmislifestyle-els.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. voi kun söpöjä kuvia :)

    http://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Kiitos:) Ite en kyl kaikkia oo ottanu:)

    VastaaPoista