Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Järjestystä kaaokseen


 Minulla on ollut jo pitkään meikkeihin liittyvä ongelma. Tai oikeastaan kaksi ongelmaa. 

Ongelma nro 1: meikkejä on yksinkertaisesti liikaa. Liikaa luomivärejä,liikaa rajauskyniä, liikaa turhaa tilpehööriä, millä en tee mitään. Osa meikeistä on ostettu ala-asteella,osa ylä-asteella. Suurin osa turhuusmeikeistä on ostettu alennusmyynnistä, "koska se maksaa vain 2 euroa." Ja esimerkiksi luomivärien sävyt ovat sellaisia, mitä ei normaaliolosuhteissa todellakaan voisi käyttää. Eivät vain istu tähän kalpeaan pärstään pastellisävyiset meikit.

Ongelma nro 2, (joka johtuu suurelta osin ongelmasta numero 1) : Meikit ovat hujan hajan neljässä eri meikkipussissa. Kun on kiire, levittelet kaikki meikit lattialle löytääksesi sen yhden tietyn rajauskynän (jota et luultavasti kuitenkaan löydä.) Tästä seuraa tietenkin sotku. Sitten kiireessä heittelet meikit uudestaan eri meikkipusseihin ja sitten ollaan taas sotkussa ja solmussa ja missä lie. Meikkipusseja lojuu myös joka paikassa ja tila ei vessan kaapissa niille meinaa riittää.


Pari viikkoa sitten aloin kuitenkin järjestelemään pientä meikkikaaostani. Koska turhuusmeikit olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, tuntui haaskaukselta heittää ne hukkaan. (Suurin osa niistä oli kuitenkin hyvän värisiäkin, eikä mitään järkyttäviä pastelleja..) Onneksi sisareni purki facebookissa huonoa meikkitilannettaan, joten sain idean. Puhdistin meikit,pistin pakettiin ja laitoin paketin matkaamaan Tampereelle. Meikit tulivat kuulema tarpeeseen ja pääsivät täyttämään meikkielämänsä tehtävää!

Myös hieman erikoisemmille väreille tuli käyttöä, sillä Hipu on todella taitava maskeeraaja/meikkaaja. Hipu rakastaa kokeilla erilaisia naamiaismeikkejä ja tehdä hienoja naamiaisasuja pippaloihin. Hyvä niin, nyt pääsevät oudotkin värit käyttöön!


Meikkipussionglemaan olin miettinyt ratkaisua jo pitkään. Olin katsellut IKEA:n sivuilta erilaisia säilytyslootia ja ajatellut ostaa sellaisen seuraavan kerran, kun IKEAan on asiaa. Muutama viikko sitten satuin soittamaan äitille ja porukathan olivat sopivasti matkalla Kuopion IKEAan. Pistin tekstarilla säilytyslootan tiedot ja porukat toi sellaisen minulle.

Kyseessä on siis SKUBB-lokerikko (täältä löytyy ) . Hintaa lokerikolla on vain 6.99e, joten ei ole todellakaan kallis sijoitus. IKEAsta löytyy myös paljon muitakin lokerikkoja ja säilytysmekanismeja, joten nettisivuille vaan katsomaan itselle parasta vaihtoehtoa.


Lokerikkoja tässä on tarpeeksi ja meikit mahtuvat sinne hyvin. Nyt ei tarvitse kaivella enää meikkipusseja kiireessä. Ja reissuun lähtiessä saa napsittua mukaan vain tarpeellisimmat meikit (eikä enää sitä neljää meikkipussia, koska et tiedä missä on mitäkin..) Toivotaan, että järjestys pysyy yllä! Lokerikon voi kätevästi  myös putsata kostealla liinalla, jos meikki pääsee tuhrimaan lokeroja.


Kynsilakoille sain äitiltä vielä tuollaisen sydänrasian.Rasiassa oli alunperin kolmet sukat, mutta nyt rasia pääsi uusiokäyttöön! Pitänee ostaa toinen samantapainen vielä, sillä kaikki lakat eivät tuohon ihan mahtuneet.

Nyt olen järjestänyt luomani meikkikaaoksen! Toivotaan, että saan todellakin pidettyä tämän järjestyksen yllä (edes tässä asiassa..Ette tiedä,miltä tää kämppä näyttää tällä hetkellä....)

-A-

6 kommenttia:

  1. Ihanan oloinen blogi ja ihanat hiukset!

    annafiinu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Nyt on pakko saada itsekin tuommonen lokerikko! Sun meikit näytää olevan niin siistissä järjestyksessä :)

    http://www.sukanvarteen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi kätevä ja meikit on (yllättävää kyllä!) pysyny järjestyksessä!

      Poista
  3. Kiitos vielä niistä kaikista "oudonkin värisistä" meikeistä, nuppunen. <3 ;)

    VastaaPoista