Sivut

lauantai 16. marraskuuta 2013

Glitter in the air


Olenkin jo edellisessä postauksessa ja Syksyn lempparit-postauksessa kehunut paljon Ginan kimallelakkoja. Tänään olin kaupungilla kiertelemässä ihanaisen T:n kanssa ja huomasin, että Ginan kimallelakat olivat tarjouksessa. Kolme lakkaa maksoi siis 9.95e. Yksittäin lakat olisivat maksaneet 3.95e/kpl.

Koska omistin jo hopeisen kimallelakan ja kultaista olin himoinnut, päätin käyttää tarjouksen hyväkseni. Matkaan tarttui sävyt Top of the line (kultainen), Pink party (tuo vaaleanpunainen) ja Purple multi glitter (violetihtava).

Top of the line
Ginan glitterlakoissa kimallehiutaleet ovat kaikki erikokoisia. Erikokoiset palat takaavat jokaiselle kynnelle uniikin lakkauksen. Kimallelakoissa aluslakoilla ja kimalteen määrällä leikkiminen antaa jokaiseen lakkaukseen myös uuden ilmeen.

Sparkling silver, talvikynnet edellisestä postauksesta
Ainut miinus näissä kimallelakoissa (kuin myös ihan yleisesti kimallelakoissa) on niiden pitkä kuivumisaika. Suosittelen laittamaan todella ohuita kerroksia päällekäin, jos haluat paljon kimalletta. Myös toimiva pikakuivattaja auttaa asiaan.

Vaikka ennen liitin kimallelakat 90-luvun Spaissaribuumiin ja teiniyteen, olen huomannut niiden käyvän moniin eri tyyleihin ja tilaisuuksiin. Megaglitter kynnet voi lakata bileiltaan kavereiden kanssa, hiukan kimalletta voi laittaa esimerkiksi ranskalaisen manikyyrin juhlatilaisuuksiin. Kimallelakoissa ja niiden käytössä luovuus on toivottua ja erittäin sallittua!

Pink party,alla mustaa lakkaa

Nyt olisi hyvä aika ostaa kimallelakkoja, sillä pikkujoulukausi on alkanut hiljattain! Itse ainakin haluan luoda kultaisesta kimalteesta näyttävät pikkujoulukynnet!

Purple multi glitter

Gina Tricotin nettikaupassa, kosmetiikkaosastolta saat tilattua ihanat lakat suoraan kotiin. Huomasin, että nettikaupassa on sinisävyinen kimallelakka, mitä kaupasta en löytänyt. Nyt kaikki vaan kynsiä laittamaan!

Muistakaa olla luovia! Hyvää yötä kaikille!

-Auroora, kynsilakkafriikki-

Huom! Postaus EI ole yhteistyöpostaus, vaan haluan jakaa lakkojen tuottamaa iloa kanssanne!:)

8 kommenttia:

  1. Oii! Näyttääpä muuten ihan loistavilta nuo lakat! Pakko hakea itsellekin kokeiluun :3


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä aivan ihania,ja niihin jää koukkuun!:D

      Poista
  2. oon kauan miettiny onko nuo lakat hyviä! huomenna taidankin lähteä ostamaan :)


    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oi ku noil lakoilla saa kivat kynnet aikaseks! Pitää harkita :) Ja sun blogin ulkoasu on muuten tosi kiva ja bannerin kuva susta on tosi nätti!

    http://leopardella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään noissa just siitä,kun saa niin erilaisia kynsiä tehtyä.:) Voi kiitos paljon!:)

      Poista
  4. mullakin on noita, tykkään ku on tosi nättejä ja edullisia! :)

    VastaaPoista