Sivut

torstai 10. lokakuuta 2013

Promokuvat ovat saapuneet!

      HEII!!


Kerroinkin teille jo maanantaina, että meillä oli duon promokuvaukset viikonloppuna. Ja lupasin tehdä siitä postauksen, kunhan saadaan kuvat kuvaajalta. Tänään kuvat tippuivat postiluukusta (sähköpostin tietenkin) alas ja nehän on (mun mielestä ainakin) tosi hienoja!


Kuvaajana meillä toimi kaverini pikkuveli, Andreas Hämäläinen. Andreaksen ottamia kuvia voi käydä katsomassa täältä! Olin käynyt katselemassa kuvia tuolta ja tykästyin Andreaksen tapaan/tyyliin kuvata.
Niinpä pistin viestiä facebookin kautta, sovittiin kuvauspäivä ja tadaa, oltiin kuvailemassa.

 
 
Kuvauspaikkana meillä toimi Lutakon alue. Pyörittiin Lutakon rannassa, venesatamassa ja puistoalueella. Kuvattavana oleminen jännitti aika paljon.Yleensä kuvia räpsitään S:n tai kavereiden kanssa, joten nyt "oikeasti kuvattavana" oli outoa olla. Etukäteen tuli mietittyä että mitenkähän sitä nyt oon posettavani ja näytänkö idiootilta ja mun hymy ei sovi promokuviin ja S on kuvauksellinen ja minä en ja blaa blaa..You know.


Andreas oli oikein taitava työssään ja sai meidätkin rentoutumaan. Kuvattavana oleminen helpottui koko ajan loppua kohden!


Itse olen todella tyytyväinen kuviin, niistä tuli miljoonatsiljoonatriljoona kertaa parempia, kun olin ajatellut!
Kiitos vain Andreakselle suuresti, että jaksoi meitä tulla kuvailemaan! Ja muistakaa käydä katsomassa Andreaksen kuvia täältä!

Ajattelin tehdä viikonlopun aikana postauksen muutenkin meidän duosta..Vähän siitä, miten homma lähti liikkeelle, millasta musaa soitellaan ja miks me tehdään musiikkia. Miltäs se kuulostaa?

Syksyistä torstai-iltaa kaikille! Minä käperryn peiton alle sohvalle ja alan katsomaan elokuvaa!

-A-

6 kommenttia:

  1. Sulla aivan uskomattoman kauniit ja erilaiset kasvonpirteet! :--) Ja sulla on ihanat hiukset! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, ensimmäinen kuva on kovin hellyyttävä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :3 huomaa kyllä,että meinaa vähän naurattaa.

      Poista
  3. ihanat hiukset ja kivoi kuvia! :)
    roosara.blogspot.fi

    VastaaPoista